Keikalla Mikkelissä

On paikkoja, jotka eivät oikeastaan sovellu soittamiseen. Toisissa ongelmana on akustiikka, toisissa tilan rajoitteet. Pahimmissa tapauksissa molemmat kiusat ovat niin illan vieraan kuin yleisön vaivana. Mikkelin keikkapaikkaa luulin alun alkaen aivan toiseksi, ja Fransmanni löi siitä syystä jauhoja suuhun: avara tila, jossa soitto soi aivan kohtuullisesti, mutta lavan sijainti ja paikan ensisijainen käyttötarkoitus ruokailutilana ihmetyttivät. Kerrottiin kyllä kokonaisten yhtyeidenkin esiintyneen osoitetulla alueella, mikä toisaalta lohdutti mutta myös hämmensi lisää: miten kokonainen bändi on lutviutunut osuudestaan lavankaltaisella, johon olisi lisäkseni mahtunut säestyssoittaja vahvistimineen, mutta ei juuri kolmatta. Ja minä olen fyysiseltä kooltani pieni; jos yritin kuvitella viisihenkisen yhtyeen sijalleni, heidän olisi oltava kääpiöitä.

Lähtökohdan ei – niin – hienoisesta epäuskosta päädyttiin onneksi nopeasti voiton puolelle. Yleisö koostui pitkälti ihmisistä, joilla oli ymmärrys tekemisistäni ja kykyä innostaa illan artistia. Oli paikalla niitäkin, joita materiaalini varmasti hämmensi enemmän kuin ilahdutti, mutta jonkun on joskus sekoitettava pakkaa siltä osin, Mikkelissä se joku olin minä. Ne mikkeliläiset, jotka ovat olleet parin kolmen aiemman vuoden vierailuillani paikalla, muistavat kyllä että edelliset soittomestat ovat olleet verrattomasti paremmin soittoon soveltuvia. Sitä ei kuitenkaan tarvitse tämän koommin ruotia. Mikkelin –vierailun tärkein oppi kun oli, ettei paikka (tai sen mahdollinen epäsopivuus) määritä kaikkea: hienon iltaman voi saada aikaiseksi, jos päättää pyrkiä siihen, sillä yleisöhän asiaa syvemmin määrittää kuin niinkään paikka, johon kokoonnutaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *