Vuosittainen arkisto: 2011

”Antituho-ohjelma” Suojele minua!

http://areena.yle.fi/video/1321216194048

Ylläoleva osoite johtaa eilisiltaisen ”Suojele minua!” -ohjelman pariin. Kyseisen sarjan toisella tuotantokaudella teen lauluja suojelukohteista.

Yle Teema esittää sarjaa seuraavien viiden viikon ajan, aina sunnuntai-iltaisin kello 21.00 alkaen. Jokaisessa osassa pyrin räätälöimään (mahdollisimman hyvän) laulun. Nyt ei uuden musiikin piiriin pääsemiseksi tarvitse nähdä vaivaa, kun pelkkä napinpainallus riittää.

Keikkoja marras- ja joulukuussa

Hyvät sivujen selaajat.

Vielä on kuluvalle vuodelle keikkailua jäljellä. Alla niin perustietoja kuin myös linkkejä tarkempia selontekoja sisältäviin sivustoihin.

_____

2. 11. VANTAA, Vantaan viihdeorkesterin solistin pesti. Toisena laulajana Timo Aulis Rautiainen.

http://www.vantaapops.fi/index2.php?m=2&consert=1&consert_id=73

_____

10. 11. HELSINKI, Ruuskanen – Railio -klubi; kyseisen kaksikon vieraana. Kuorosovituksia ja muutakin poikkeusinformaatiota.

http://fi-fi.facebook.com/event.php?eid=234514546596046

_____

22. 11. HELSINKI, ”Tarinakertojat” -klubi. Nymanin Marzi, Nykäsen Anssi ja kumppanit soittavat, minä laulan.

http://www.tiketti.fi/tapahtuma/12766

_____

26. 11. JYVÄSKYLÄ, Kuokkalan kirkko. Kirkkokonsertti, luonnollisesti. Soolokeikka.

http://www.jyvaskylanseurakunta.fi/alueseurakunnat/kuokkala/nuoret_aikuiset/tapahtumia/

_____

7. 12. ESPOO, Sellosali: allekirjoittaneen ja Äänioikeuden keikka. Ohessa pari linkkiä viimekertaiselta keikalta (Huvilateltta, syyskuu 2011).

http://youtu.be/A2tZEE6B1X8

http://youtu.be/ZAJ2917MpSc

Lisää sointulappuja, niitä tuoreempiakin.

Uskon kappaleiden ”Huominen on kaukana”, ”Halla-ahot” ja ”Isoisä graniittirappusilla” -sointulaput on lisätty kyseiselle sivulle.

Bonukseksi löytyi yksi ei-toivottu laulu, Uskon erikoispainoksen dvd:llä kuultava (ja nähtävä) ”Wallengrenin kuolinvuode”. Olkaatten hyvät, kotisoittelijat!

Kesäkuu ja sointulappujen lisäilyä

Säännöllinen kysely sointulappujen perään jatkuu. Muutamat saavat hetken huojennusta nyt lisätyistä lappusista, jotka ovat ”Itkuvirsikirjat”, ”Joulu on juhlista pahin”, ”Laki = laki” sekä iältään selkeästi nuorempi ”Kärpäsistä härkiä”.

Jos juuri Sinun toivomaasi sointulappua ei vielä ole ilmestynyt näille sivuille, kirvestä ei tarvitse heittää kaivoon; toivoa on. On vain niinkin, että allekirjoittaneen arkistot eivät ole selkeimmät mahdolliset, ja tästä syystä jotkin paperit löytyvät vasta laajojen ruoppausten jälkeen.

Muutama sana Pirjo Bergströmistä

Pirjo Bergström on kuollut. Tiedosta on vaikea loihtia mitään positiivista, mutta jotain sellaista tahtoisin löytää. Ainakaan Pirjo ei ollut ulospäin arvioituna vaikuttanut millään muotoa sairaalta, ja työtään hän teki kuolemaansa edeltävään iltaan asti. Tavallansa tämä taiteilija lähti siis saappaat jalassa, välttäen sairaalasängyssä makaamisen tai muun pitkällisen kipuilun.

Elämänsä ainoa selkeä kipupiste oli ollut vuodesta 1994 viimeisiin elinpäiviinsä asti suru miehensä varhaisesta kuolemasta. Pirjo koki olleensa yhtä Matin kanssa, ja miehen menehtyminen tuntui syöneen hänestä palan sisältä.

Muuten ajattelin aina Pirjon olevan verrattain onnellinen ihminen, joka omasi kylliksi rakkaita ihmisiä ja mielekkäitä töitä tehtäviksi.

Melko päivälleen kuukautta ennen kuolemaansa sain Pirjolta pienen postipaketin. Hän oli ostanut minua silmälläpitäen 1960 –luvulta peräisin olevan Wilhelm Buschin lastenkirjan, koska kanteensa piirretyssä linnussa hän näki selvän yhtäläisyyden Rakkaus –levyn kanteen.

Kirjeessä hän odotti kevään taittumista kesäksi, sillä puheittensa perusteella olin ymmärtänyt hänelle olevan erityisen merkityksellistä päästä niihin aikoihin mökille, nauttimaan puutarhatöistä ja luonnon rauhasta. Tällä kertaa Pirjo ei saanut osakseen mökkiaikaa, mutta toivon hänen saaneen jotain parempaa.

Olen kirjoittanut Rakkaus –levyn prosessista paljon ja paljon hyvää Pirjosta, sillä siihen oli ja on tukuittain syitä. Opin häneltä musiikinteosta ja sovittamisen työstä, eikä siinä edes ollut kaikki: kuten viimeinen minulle lähettämänsä posti osoitti, hänellä oli muutenkin sydän paikallaan.

Kerrassaan liikuttavaa oli, kun jossain puhelussaan hän kysyi, antaisinko siunaukseni hänen versiolleen Rakkaus –albumin ”Vanhene kanssamme” –kappaleesta. Sanoin, että koen sen kerrassaan kunniakkaaksi, jos ja kun hänelle oli syntynyt halu esittää kappaletta myös omilla keikoillaan.

Nyt Pirjo ei voi vanheta kanssamme.

Tahdon kuitenkin olla toiveikas, ja ajatella, että satukirjan kannessa oleva lintu seisoo yksinään, ja Rakkauden kannessa lintuja on kaksi. Ehkä Pirjokin on taas kaksin Mattinsa kanssa.

Tämä otos on Pirjon harjoitus- ja studiotiloista, joissa Rakkauden kappaleiden harjoitteleminen lähinnä tapahtui. Kuvan näppäsi Tomi Palsa.

Kansallisteatterin Lavaklubilla, 5. ja 6. 5.

Edellisistä Äänioikeus –keikoista oli ehtinyt kulua aikaa, sillä edellinen julkinen Semifinaalin soitto oli studiosessiota edeltävänä iltana (tammikussa), ja Levykauppa Äxän julkaisupäivän visiitti taas mitaltaan lyhykäinen.

Soittajistomme on kiireistä lajia: Suomessa soittotyöllä elävän on totisesti soitettava ansaitakseen sillä pääasiallisen elantonsa. Niinpä iltapäivätreeniemme ensimmäisen tunnin omasimme kontrabasisti Hannun, mutta puhaltaja Pepa puuttui: hän oli puhaltelemassa Finnvoxin äänityksissä. Kun Pepa saapui harjoituksiin, pitikin Hannun lähteä alkuillan keikalleen. Treenit tulivat sovelletuiksi niin, että kitaristi-sovittaja Vellu mukaili soitossaan Hannun bassolinjoja niissä kohdin joissa se oli mitenkään mahdollista.

Perjantaille treenejä oli turha edes unelmoida, sillä sellisti –Riikalla oli alkuillasta konserttiharjoituksia ja perkussionistimme Sami taas keikalla näytelmämusiikin parissa. Ainoatakaan Äänioikeus –soittajaa ei voi syyttää laiskuudesta: minä miltei hengästyn jo kuunnellessani päiväaikataulujaan, vaikka olen luullut olevani verrattain ahkera musiikkityöläinen.

Puolellamme on kuitenkin se, että soittajisto on lähtökohtaisesti tekemisiensä tasalla ja kotiläksynsä tekevää joukkoa. Niin ollen jo torstain keikka sujui toivotusti. Saimme ensiesitettyä tutumpien kappaleiden lisäksi sovituksen ”Polte päästä paratiisiin” –laulusta, ja kyseinen debyytti suoritettiin lavalla, koska Hannu ja Pepa olivat kyllä treenanneet kappaletta meidän muiden viiden kanssa, mutta eri aikoina.

Torstaina yleisöä ei ollut määrällisesti likimainkaan niin paljon kuin perjantaina, jolloin Lavaklubin tila taisi olla siinä määrin tukittu kuin mielekkäästi on mahdollista: suurempi yleisömäärä olisi luonut ”sillit purkissa” –tunnun, ja siihen paikan pitäjät tuskin tähtäävät. Lavaklubia tuntemattomille voisi kertoa, että paikka on olohuoneenomainen ja akustiselle musiikille mitä parhain paikka. Tilassa on runsaasti sekä nojatuoleja että sohvia, ja niihin kellahtaessa kelpaa olla yleisön edustajana, olettaen tietysti että sattuu pitämään kohdalle osuneesta musiikkitarjonnasta. Molempina iltoina yleisö oli laatuisaa, perjantaina sitä vain oli enemmän. Tunnelmassa oli kuuntelevuutta ja aplodit niin pitkäkestoisia, etten välillä osannut kuin hymyillä ehtoisaa vastaanottoamme.

Periaatteessa yleisön melskaaminenkaan ei olisi pahasta, mutta Äänioikeuden puitteissa olemme jo aikaa sitten päättäneet, että jos vain suinkaan mahdollista, emme vahvista soittimia lainkaan. Lavaklubi oli otollinen tämän ajatuksen loppuun viemiseen, ja koska yleisö tosiaan malttoi kuunnella laulut kommentoimatta sen ihmeemmin ”Paranoid” –huudoin, nähdäksemme onnistuimme.

Usko Veikkosen jouduin kuljettamaan paikalle molempina päivinä, kun YLE pyysi puu-ukkoa perjantaiseen lähetykseen, ja Uskoon liittyi oikeastaan ainoa jälkiviisauden paikka: koska soittotilassa ei ollut tilaa veistostaiteelle, sijoitimme miehen lavan toiseen äärimmäiseen reunaan. Toivoin ihmisten huomaavan tuon tärkeähkön lisäelementin, mutta siitä on vaikea olla varma. Ehkä ensi kerralla ripustamme äijän kattoon roikkumaan; ainakin silloin myös Usko tulisi jokaisen kuulijan todistamaksi.

(Kuvat: Tomi Palsa)

Eläimellistä vappua itse kullekin säädylle

Anssi Kelan ja minun osana on omistaa koira, ja niin saamme kantaa elämän umpihangessa karvaisia ristejämme. Toisinaan ne tuntuvat keveiltä, joskus taas hyvinkin raskailta. Seuraavassa otteita aihetta käsittelevästä kirjeenvaihdostamme.

Kellä on korvat, ne kuulkoot! Kätkekää nämä sanat ja tutkistelkaa niitä sydämissänne!

♠    ♠    ♠

Anssin kirjeestä Jarkolle:

Ja katso: verannalla ollessaan Armi otti kengän, mursi ja jakoi sen hampaillaan. Tämän nähtyään palvelusväki nuhteli Armia sanoen: “Vitun karvahattu, saatana!” Mutta nämä sanat kuultuaan Armi sanoi: “Sallikaa kenkien tulla minun tyköni, sillä heitä on hyvä pureskella.”

♠    ♠    ♠

Jarkon kirjeestä Anssille:

Ollessaan kasvuiässä myös Toivo näki jumalaisen näyn, joka oli se sama näky, mikä Armille oli annettu. Näky kertoi ihmeellisestä ilosta, jonka ei pitänyt koskeman vain kenkiä, vaan myös muita arvoesineitä. “Syö kirja, mutta älä lahjaksi saatua Pattersonia. Syö Finlandia -voittaja”, se sanoi ja Toivo ymmärsi, kuinka neuvo oli hyvä. Sen jälkeen tapahtui tämä. “Syö ne aurinkolasit, joista emäntäsi maksoi kultarahoja, mutta Tiimarilaseja älä syö”, henki ohjasi. Silloin Toivo taas nousi ja murskasi ne kertapuraisulla. Niin pää oli autio ja tyhjä, ja hampaiden jäljet olivat irtotavarain päällä.

♠    ♠    ♠

Anssin kirjeestä Jarkolle:

Ja talo oli pimeä ja hiljainen ja Armi liikkui lattian päällä. Ja Armi teki kaksi tuoksuvaa kaasua, suuremman kaasun hallitsemaan alakertaa ja pienemmän kaasun hallitsemaan yläkertaa. Ja Armi sanoi: “Kokoontukoot vedet, jotka ovat virtsarakossani, yhteen paikkaan, niin että keltainen meri täyttää lattian.” Ja tapahtui niin. Ja Armi näki, että se oli hyvä. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kahdeskymmenesviides päivä.

http://www.youtube.com/watch?v=Ici-KkU05bA

Jarkon kirjeestä Anssille:

Voi sinua, Isäntä! Hukut turhautuneisuuteesi kun puhut koiralle ihmisten kielellä. Et muista, miten jo ajat sitten kielet sekoitettiin. Mutta silti avaat suun, ja se sanoo lemmikille: “Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska et minua tottele etkä minua tunnusta Herraksesi?”

Ja silloin käsität, jos olet ymmärtänyt Tien, miten ovat koiran korvat usein vain koristeena. Ja niillä se ei voi kuulla torua, ei luoksekutsua, ei muiden elävien pyyntöjä, jollei se sitä itse tahdo. Ja oppineet tietävät, ettei se tahdo. Kuuntele oppineita, paina pääsi ja niele ylpeytesi. Sillä muuten saat sinä kantaa Herrojen Herran kuormaa, ja siinä on painoa loputtomasti.

Mutta jos muonakuppia kopautat tai aiot lähteä vuorelle yksin, sen koira aistii ja heti jalkoihisi rientää. Silloin koira herransa tahdot täyttää. Mene siis ja levitä tätä Sanaa, äläkä säikähdä, jos joku sinua epäilee tai syyttää väärästä puheesta. Tämä on totuus: ihminen on ihminen ja koira on koira.

Anssin kirjeestä Jarkolle:

Ja tapahtui niinä päivinä, että palvelusväki kantoi Armin eteen astioita: koiniks-mitan nisuja ja kolme koiniksia ohria, sekä neljännesvakallisen vettä. Ja katso: palvelusväen keskuudesta astui esiin eräs mies, jonka posket olivat kuin Esaun jalat, karvaa täynnä, ja jonka kasvot olivat hallavat kuin lammaslauma Libanonin rinteillä.

Ja mies puhutteli Armia sanoen: “Ihmisen ikeenä on huuhtoa kätensä ruvetessaan aterialle. Mutta koiran ei pidä tassujaan vesimaljassa uittaman, eikä maljaansa lattialle kaataman.”

Mutta Armin sydän halveksui palvelijan nuhdetta. Miehen mentyä Armi otti maljan ja kaatoi sen. Ja katso: lattialla oli vettä, ja Armi käveli sen päällä.

♠    ♠    ♠

Jarkon kirjeestä Anssille:

Ja Herra sanoi: ”Kuten eivät koirien korvat ole kuten ihmisten, ei niiden tuoksukäsityskään ole sama kuin ihmisen poikain.” Ja katsokaa: kun isäntä otti koiransa viedäkseen sen kävelylle metsien reunamille, kiiruhti eläin karkeloiden lintujen raatojen ja nelijalkaisten jätöksien luo, ja kiehnäsi niissä. Ja sinä hetkenä isäntä sadatteli: ”Voi Saulin tuhat ja Daavidin kymmenen tuhatta! Koira löyhkää kuin Jisreelin tasangon ruumisröykkiö.”

Niin mies otti koiransa ja vei VetriDerm –intensiiviliuospesulle ja voiteli tuoksuvilla öljyillä, nauraen: ”Lähti löyhkä löyhkääjästä, katku karva-Kallesta.” Mutta hänen vaimonsa vastasi hänelle: ”Vain jos Herra olisi luonut koiran toisin, ei se uudestaan tuollaista tekisi.”

Ja Herran henki alkoi vaikuttaa miehessä, siinä metsälenkin ja pesuhuoneen välillä.

♠    ♠    ♠

Anssin kirjeestä Jarkolle:

Armin käyskennellessä puutarhassa tuli Henki väkevänä hänen ylleen, ja Armi puhui kielillä, sen mukaan mitä Henki hänen puhuttavakseen antoi. Mutta palvelusväki närkästyi, sillä he eivät ymmärtäneet, ja Henki Armissa puhui kuuluvaan ääneen. Lopulta muuan palvelijoista sanoi: “Ole vaiti, tai saat ruveta sisään verannalle.” Mutta edelleen puhui Armi sanaa rohkeasti.

Sillä totisesti minä sanon teille: tuolla hetkellä palvelijan sydämeen astui kauna. Hän kovetti sielunsa, tarttui Armiin ja veti tämän muassaan verannalle. “Kovaäänisen ylistyksesi tähden olkoon rangaistuksenasi eristys puutarhasta”, palvelija sanoi. Ja hän asetti verannan ja puutarhan väliin oven vartioitsemaan vanhurskaitten rauhaa.

Mutta oven nähdessään Armi kiivastui. Hän korotti ääntään sanoen: “Te ulkokullatut! Oikein teistä Esaias ennusti, sillä te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten ulos mennä! Voi teitä, te sokeat taluttajat!” Ja tämän sanottuaan Armin malja oli ylitsevuotavainen, ja hän alkoi tassullaan pidellä pahoin ovessa olevaa lasia. Ja katso: lasi repesi kahtia ylhäältä alas asti, helähtäen verannan kiviportaalle kymbaalin lailla.

Tämän nähtyään palvelusväki liikehti levottomasti, ja he puhuivat keskenään: “Totisesti olisi meidän kannattanut ottaa hiukan pienempi koira.”

Mutta Armi työnsi päänsä rikkoutuneen oven lävitse ja armahti heitä.

( Armin elämänvaiheista löytyy kosolti kuvia Anssi kotisivuilta, osoitteesta www.anssikela.com )

Toukokuu Helsingistä Kemin kautta Kajaaniin.

Varmistuneet toukokuun keikat ovat tällä kirjoittamalla nämä:

5. 5. to, Kansallisteatterin lavaklubi, Helsinki. (JM & ÄäniOikeus)

6. 5. pe, Kansallisteatterin lavaklubi, Helsinki. (JM & ÄäniOikeus)

7. 5. la, Henry´s pub, Kuopio. (Soolokeikka)

14. 5. la, Monttu, Pori. (Soolokeikka)

18.5. ke, Klubi, Turku (JM & ÄäniOikeus)

19. 5. to, Poppari, Jyväskylä. (JM & ÄäniOikeus)

20. 5. pe, Klubi, Tampere. (JM & ÄäniOikeus)

21. 5. la, Korjaamo, Helsinki. (JM & ÄäniOikeus)

25. 5. ke, 45 special, Oulu. (Soolokeikka)

26. 5. to, Bar Koodi, Kemi. (Soolokeikka)

27. 5. pe, Comico, Rovaniemi. (Soolokeikka)

28. 5. la, Kalpea Kukko, Kajaani. (Soolokeikka)

Sointulappuja soittajille

Mierolainen -levyn alkuperäinen ”Isäni elämä, teot ja kirjoitukset” -sointulappu on nyt lisätty kyseisen linkin alle.

Jos joku pelimanni toivoo jotain tiettyä soittolappua, tehköön sen tiettäväksi. Vakuutta siitä että juuri kyseisen laulun paperi löytyisi (ja voitaisiin lisätä tänne) ei ole, mutta melko usean kappaleen käsikirjoitukset ovat jääneet tuhoamatta.

Ja loppuhuomiona se, etteivät kaikki kappaleet välttämättä mene levytysversioina prikulleen kuten sointulappuihin on merkitty, sillä ne on tehty kiireessä, ja yleensä siinä vaiheessa kun laulu on saavuttanut ensimmäisen tiiviin muotonsa. Puhtaaksikirjoitetut nuotit olisivat asia erikseen, mutta sellaisten aika tulee vasta silloin kun lauluista teetetään nuottikirja. Jos teetetään.

Iloa harjoituksiin.

Pohjanmaa opettaa

Jos haluaisi jakaa Seinäjoen hyvä ihminen -palkinnon, Bar 15 omistaja -Juha olisi hieno voittajaehdokas. Aivan kaikkialla ei soittomiestä arvosteta, vaikka sellainen paikalle tilattaisiin. Parisenkymmenen vuoden kokemukset ovat opettaneet, kuinka viheliäistä voi jakomielitautiselle järjestäjälle olla se, että soittajien on muun muassa tehtävä soundcheck ja he saattaisivat kokea ruokailun mielekkääksi, jopa tarpeelliseksi hengissäpysymisen kaidalla tiellä. Jokin tila keikan odotteluun olisi myös sopivaa järjestää, eikä vaatekomero ehkä riitä kuin pienikokoisimmille pelimanneille. Jos keikkapaikka sattuu vielä sijaitsemaan kaukana soittajan kodista, olisi ainakin syys-, talvi- ja kevätkausina sopivaa osoittaa hänelle katto pään päälle työn tultua tehdyksi ja yön laskeuduttua. Kun tämä realismi iskee penseimmän järjestäjän kasvoille, olonsa penseytyy entisestään. Hän ihmettelee johtajanhuoneessaan, mitä on mennyt tekemään: sopinut omasta vapaasta tahdostaan pyhimpäänsä väkeä, josta on myös vaivaa – edes soittaja ei ole ilmaa eikä elä silkalla pyhällä hengellä, vaikka niin moni saattaisi kuvitellakin.

”Varttibaarissa” tätä toimintamallia ei ole harjoitettu, ja ehkä siinä on yksi perusteista, miksi itsekin matkaan sinne mielelläni. (Sivulauseessa voi toki mainita senkin, että ylle kuvailtu Järjestäjä Helvetistä -malli ei yleensä toistu. Käytyään kerran paikassa, jossa kaikki kielii siitä ettei todellakaan ole tervetullut, ymmärtää maankiertäjäkin talon tavat. Ja ymmärtää vastaisuudessa kiertää paikan mahdollisimman kaukaa, ettei mystinen tauti tartu.)

Koko ilta ja alkuyö vierähti joutuisasti kapakan tiloissa. Soundcheckin ja muonastuksen jälkeen kävin palauttamaan mieleen ja sormiin kappaleita, joita en ollut joko ehtinyt tai ymmärtänyt treenata. Sain soitetuksi ja siten illan listalle kolmekymmentäkolme laulua, joista vielä raakkasin seitsemän ulos. Yhdeksästätoista soitetusta laulusta ei löytynyt innokkaimpien huutelijoiden jokaista suosikkia. Ainakin ”Blondi”, ”Perkeleen peltilaatikot”, ”Minä vien roskat pois” ja ”Wallengrenin kuolinvuode” jäivät soittamatta, mutta onpahan mieleen palautettavia kappaleita mietittäviksi tulevien varalle.

Soolokeikat vaativat ajoittaista malttia, ja sen seinäjokelaiset olivat sisäistäneet jo kotoa lähtiessään. Yksi erityisen innokas osanottaja löytyi, ja tilanteeseen sopivasti hän oli myös kooltaan raamikas. Pahansisuinen ei tuokaan mies ollut, sillä henkilökunnan ohjatessa hänet pois eturivistä en huomannut vastarinnan häivääkään.

Encoreita tuli soitetuksi kahden otannan verran, kaikki puheille tulleet ihmiset olivat hymyileviä ja kun olin vielä saanut takahuoneeseen tiedon listasijoituksesta sekä lukemisiksi pari Laitio-Ramonen Ramones -kirjaa, en edes keksimällä keksi valittamisen aihetta. Pohjanmaa opetti iloisia asioita. Kiitos niistä.