Kuukausittainen arkisto: helmikuu 2011

USKO, itse levy

Ainakin nämä markkinapaikat ennakkomyyvät Uskoa.

Levykauppa X
Swamp Music
CDON
Peltirumpu
8Raita

___________

Uskon sanat:

Messias

Luulin kai että sain katovuodet

kun toisille annettiin sadonkorjuu.

Syynä on pahan haltian taika

tai että itseuskoni horjuu.

Vai menivätkös sittenkin

joulusukat sekaisin

niin, että ilman hyvää jäin vain minä?

Sinäkin manasit elämääsi

kun se ei sinulle anna niin mitään

ja jos tuhanteen kertaan sen kertaat,

sitä voikin jo totena pitää.

Niin pyydät: ”tulkaa auttamaan,

aivan kaikki korjaamaan…

Saan vuodenajatkin virheellisinä!”

Mutta jos voi olla täällä

joku Messias maan päällä,

se olet sinä

vaikka epäilet,

kulkua laahailet vastatuuleen.

Niin turhaan messiastaan etsii ihminen

ja tuuli vastaa: ”ainoastaan sinut täällä näen

ja silti näen sellaisen.

Olet messias, jos uskot sen.”

Koittaa hiipivän hulluuden kevät,

kesän mitätön kaistale seuraa.

Syksy samentaa mielen ja kielen.

Talvi säkkiinsä sulkee kuin teuraan.

Ja sinähän vain lempeä hait

vaan reiän sydämeesi sait

ja suru norui katuun kyynelinä.

Sen pari vuosituhatta sitten

Kristus pyhästi lupasi niin

että varmasti palaisi kerran

kaikkien koeteltujen pariin.

Siksi kai jäit katsomaan,

jos laskeutuisi taivaastaan

lähivuosimiljoonien päivinä?

Mutta jos voi olla täällä

joku Messias maan päällä,

se olet sinä

vaikka epäilet,

kulkua laahailet vastatuuleen.

Kun turhaan messiastaan etsii ihminen

niin tuuli vastaa: ”ainoastaan sinut täällä näen

ja silti näen sellaisen.

Olet messias, jos uskot sen.”

______________

JATKAKAA SOUTAMISTA

Saunan lauteilla pikku tuiskeessa

ukko kysyi: ”pojat, saisinkos laulaa?”

Totta kai isä sai.

Sitten lauloi hän: ”pojat, elämän taittoon

veneenpahaisia vain jaellaan.

Muutamille ei airojakaan…

Noin vain heitettiin

vettä vastaan, pyörteisiin

myös minut, joka oikeastaan olin vain poika.

Ja kun mylvii maailma:

”kahdesta voit valita:

työ tai köyhän kuolema”, ei valita voikaan.

vaan ahkeroi, kun käsky soi:

”nyt hoitele hommat, päivän työt

ja päivien päälle valvo yöt,

vatvo mennyttä ja vatvo huomispäivän tuloa!”

Ja vaikkapa toisin toivoisin,

nuo ajat elää teissäkin.

On veressänne samaa ylpeyttä ja alakuloa.

Kun alakuloisuus itki:

”pohjaan vajosin jo ja pohjaan jäin….”

silloin ylpeys nauroi:

”ylös nyt, ja eteenpäin!”

Niin yhteen laskin näin:

Ei meren repeilykään liene niin vaarallista,

jos hyvän pahan sisun löytää voi sisuksista.

Luottakaa siis Jumalaan tai ihan mihin vaan,

kunhan jatketaan soutamista.

Pojat, jatkakaa soutamista.

Vaikka toisinaan

matkapäivät päällä maan

tehdään siitä itsestään ja ihan vain siitä,

niin te pärjäätte

ja ehkä joskus muistatte

vanhan isän koiranjutut ja mietitte niitä.

Sillä jos se joutui aikoinaan

vääryyksiä kokemaan,

nosti niille jalkaa niin kuin koirilla on tapana.

Vielä te voitte, kuten se

katsoa turhan lävitse

ja komeasti loppuun asti vaellella vapaana.

Ei meren repeilykään liene niin vaarallista,

jos hyvän pahan sisun löytää voi sisuksista.

Luottakaa siis Jumalaan tai ihan mihin vaan,

kunhan jatkatte soutamista.

Pojat, jatkakaa soutamista.

Ei haittaa vaikka syödä saa

tähteitä ja silakkaa.

Ei haittaa, vaikka toisten posket maiskuttavat mätiä.

Kun satamiinne saavutte,

nauratte ja laulatte:

hyvin meni, eikä ollu paskankaan hätiä!”

_______________

Balladi huvijahdista

Kun huvijahtiin astuin, niin astuin unelmaan

ja ihmettelin itsekin, miksi onnenpäivät osakseni saan?

Niin iloitsivat kaikki, paitsi siipirikko lokki

ja lokkia talutellut synkeä laivakokki.

Mietin: mies on sekaisin, kun väitti että olen

laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.

No, hullut huutaa. Järkimies käy pöytiin vain ja syö

kun Suomen ykkösyhtye soittaa hittikappaleita joka yö!

On taivaalla pomminäytös kun salissa, kannen alla

Moskovan sirkus kohtaa mestarit areenalla.

Hauskanpidon laki: se on pyhä ja lopullinen

laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.

Voi kuninkaiden vierelle käydä katrilliin!

Eipä aivan joka poika voi, mutta täällä aika moni tekee niin.

Voi voittaa kultakäädyn, jos käyttää äänivaltaa:

ken onkaan illan prinssi? Kuka näyttää prinsessalta?

Vireystaso vaihtelee vaan juhla on ikuinen

laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.

Vaan kun prinsessalta kysyin, miksi kokkia syrjitään;

onko onni hylännyt, kun muut pois kääntävät pään?

Hän nauroi: ”öinen kymppi on usein aamun nolla

vaan jos onni ei ole tätä, niin mitäs se mahtaa olla?”

Sitä mietin, kun öitä vietin kera painajaisten

laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.

Huvijahti kiertelee ja kaukaa kiertää maan…

niin kaukaa, ettei matkassa kohta mitään huvittavaa olekaan.

Siis kuinka kauan vielä? Kukaan ei kai tiedä…

Saa eläviä ja kuolleita yksin vesi viedä.

Naurulokki nauraa naurun pahaenteisen

laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.

Kun taas on vuosi takana ja uutta juhlitaan

ja seitsemättä kertaa kai seitsemättä merta seilataan,

jo kalvaa kaipuu kotiin, vaikka aistin kyllä senkin:

se tunne repii, mutta vain minua, arvatenkin.

Jos ääneen sanon sen, niin olen sakka pohjimmainen

laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.

Niin etsin kokin käsiini ja vaadin vastaamaan:

”kun astuin laivaan, astuinko hyvällä maulla varustettuun vankilaan?”

Hän sanoi: ”tässä toisen hyväuskoisen hölmön oppi:

vaikka sainkin kattokruunun, vankikoppi on vankikoppi.

Siis varo, mitä toivot, poika. Minä varonut en

laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.”

Ja kun Suomea muistelen, niin kaipauksetta en.

Tuskin oli mikään satumaa, vaan voitti seilaamisen.

Jos voisi vielä siellä katsella aamunkoita

tai mennä vanhaan metsään, ruokkia rusakoita…

Vaan haavekuvat hailakoituvat, aina loitontuen

laivassa, josta ei pääse pois

vaikka armon hahmon pilven piirrossa näin…

Armo, armo: mikset voisi katsoa tänne päin?

Kun joulun tullen kyseltiin, enkä viihdykään,

niin vastasin: ”kai voisinkin, jos voisin vaihtaa toiseen tämän pään.

Sinne vyyhtiytyvät pelot ja turruttavat nesteet

ja suuntaa vailla seilaus ja ainaiset vesiesteet.

Niistä syistä mustaa lippua mastoon ompelen

laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.

Kokki sanoi katsoessaan mereen kuohuvaan:

”pääsääntöisesti ihmisen pitäisi kyllä pysytellä kotonaan.”

Vaan ei jälkiviisaus maistu. On muutenkin huono vointi:

mahassa merisairaus, kallossa kapinointi.

Vaan jos sellaista mietinkin, olen rikollinen

laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.

Jahti jatkaa matkaa, vain se nyt tiedetään

ja tiedä, vaikka jatkaisi historian ikihämärään.

Vaan moni viihtyy hyvin, parhaat päälle laittaa.

Antavat vuosien vieriä, kun viini ja laulu maittaa!

Ehkä ovat löytäneet elämän tarkoituksen

laivassa, josta ei pääse pois

vaikka armon hahmon pilven piirrossa näin…

Armo, armo: mikset voisi katsoa tänne päin?

Näin elän, uskoa ruokkien: vielä valta vaihdetaan!

Niin laiva joutuu suuntaamaan – aivan sama minne, mutta satamaan.

Vaan jollei sekään toimi, aion oppia lentämään

vaikka lokki jaksaa nauraa, etten lennä mihinkään.

No, mitään siinä häviä en, jos liikkeitä hahmottelen

laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.

Jos unissani parahdan tai huudan apua

en silloin mieti meitä, vaan paria miljardia maakrapua

jotka vapautensa saivat mutta silti pahoinvoivat

kun sielujaan kutistavat ja toisiaan vartioivat.

Saatuansa vapauden hukkaan heittävät sen

eläen kuin laivassa, josta ei pääse pois…

ja siitä vaivasta ei voi päästä pois

kuin lopettaen hengittämisen.

_______________

Huominen on kaukana

Lukkopesää rikkoessaan mietti Gudmundsson:

”nyt viikinkien jälkeläinen polvillansa on”

kun silloin öitten kylmettyä se talo vallattiin,

pian ikkunoistaan katsottiin jo kymmeneen poliisiin.

Vaan mistäs täällä työtä saati oman kodin saan

kun vain jossain Kiinan maalla kauppa jatkaa kasvuaan.

Ne osti sieltä megafonin, siihen huutelee

ja antautumaan vaatii, mutta niin en kyllä tee.

En, vaikka sinne saapuu joku pappi sättimään

ja sanoo: ”taivaspaikat tuollaisilta evätään!”

ja sanoo: ”senkin Juudas!” Minä vastaan: ”senkin Loot!

Jos paikat sitten joskus palavat, niin palakoot.”

On eloa, on iloa ja viini kuohuvaa.

Huominen on kaukainen kuin laaja Kiinan maa!

Syysmellakoiden aikaan tuli turpaan, tosiaan

kun armeijakin meitä nuiji tappokoneillaan.

Kyynelkaasun keskellä näin Gudmundssonin pään…

Se nauroi: ”luulettekos, että alan itkemään?”

On eloa, on iloa ja viini kuohuvaa.

Huominen on kaukainen kuin laaja Kiinan maa!

Ennen Thåström tarttui töihin, tarttui tehtäviin

kunnes toisen käden sormet jäivät sirkkeliin.

Niin miestä sitten siirreltiinkin taka-alalle

ja vaimo laati muistosanat vihkivalalle,

sille pyhälle valalle.

Vaan menneet ovat menneet, nyt se pullo tänne tuo!

Kuihtuu metsän kasvitkin jos eivät joskus juo.

Kun vyösi alle uudet iskut joudut ottamaan

niin kysy: ”ettekös te pysty tuon parempaan?”

Kai jotkut synkät päivät oisin voinut vaihtaa pois,

vaan missä niitä kukaan valoisampiin vaihtaa vois?

Me saatiin nämä kortit ja ne kortit vähenee…

Siis veli hyvä, tästä päivästä se hyvä tee!

On eloa, on iloa ja viini kuohuvaa.

Huominen on kaukainen kuin laaja Kiinan maa!

____________________

Vahvin riippuvuus

Minne silloin päätyisinkään ilman sinua,

kun kaikkeus tuntuu pahaiselta kaatopaikalta

ja kaikki arvokas on arvottoman peitossa…

Ei niitä sieltä omin neuvoin osaa tonkia.

Roikkuu voimalinjasta tuo pienenpieni lepakko:

hädissään, kun voimat ovat kai ehtymässä jo.

Tämä tunne, jonka tunnen, lienee samankaltainen.

Jos kysyt syytä siihen, niin minä vastaan: tiedä en.

Vaan kun maailma näyttää harmaalta,

niin sen uudeksi luot, värit saat palaamaan.

Sieltä kutsut mua

ja minä kutsun sua vahvimmaksi riippuvuudeksi,

omakseni, jollaisesta en eroon tahdokaan.

En tiedä, uskoako ukko Ylijumalaan.

En usko jälleensyntymiin tai kaitselmukseenkaan

mutta uskon kyllä meihin ja sinuun etenkin.

Uskoin silloin kauan sitten jo, ja vieläkin.

On siunaus, että rinnallasi ryhdyin kulkemaan

ja että syttyi riippuvuus, joka voimistuessaan

nostaa uskon että tahdon sortuneetkin pystyttää

ja vaikka usko häilyväistä on, niin tahto jää.

Taas kun maailma näyttää harmaalta,

niin sen uudeksi luot, värit saat palaamaan.

Sieltä kutsut mua

ja minä kutsun sua…

Kutsun vahvimmaksi riippuvuudeksi,

omakseni, jollaisesta en eroon tahdokaan,

jollaisesta en suostu luopumaan.

__________________

Isoisä graniittirappusilla

Kun isoisää muistelen

niin hymyilevän vanhuksen taas mieleeni saan.

Vaan räjähdyksen perään

sitä pakostikin herää tarkemmin pohtimaan

ja muistaa mietteet,

joissa köyhän alta tempaistu on Suomen maa

ja kuinka jonkun

täytyy alamäkiajoamme jarruttaa.

Se, minkä vuoksi eli,

minkä eteen ponnisteli, minkä säilyneen sois…

sen hallitseva elin

varasti ja paloitteli. Ehkä myy kaiken pois?

Kun katsoi peiliin

näki ikivanhan ukon sekä matkan pään.

Vaan nuori mieli

ei antautuisi lahtarille sittenkään.

Sen kertoi kirjeessään.

Niin pieninä palasina on isoisä graniittirappusilla

ja poliisin osa iloton: jäseniä keräävät pitkän illan.

Vaan kun löytyy se toinen pää

niin juttu onkin murhajuttu

joka meitä järkyttää

kun uhri on se tv:stä tuttu mies.

Viimeisessä kirjeessänsä

isoisä itseltänsä kyseli niin:

jos rakennelmat saa nyt kaataa,

miksi tätä maata jälleenrakennettiin?

Ja miksi silloin

niissä poteroissa pelättiin ja kärsittiin,

kun uudet voimat

kaiken sabotoivat, koska voivat tehdä niin?

Hän niitä nuoruusvuotisia

sodankäynnin aakkosia hyödynsi kai

kun uskottavin tekosyin

taas vihollista lähestyi ja satimeen sai

ja katsoi kauan,

miestä syleili ja piti kiinni otteessaan

ja sitten paukkui

niin kuin todistajalausunnoissa kertaillaan.

jotain alkoi satamaan.

Jollei kansankoti kanna huolta heikoimmistaan,

uhrit lasketaan. Kuka tahtoo nimen listaan?

_____________________

Kärpäsistä härkiä

Oltiin pääkaupungissa kuin paratiisissa.

Toritungoksissa mainoslaulut soivat.

Hymysuin laskivat rahaa rahanlaskijat.

Pankit korkoja kiskoivat,

kunnes siihen idylliin linja –auto ajettiin.

Auton kyljessä luki neljä sanaa:

”tuskinpa Jumalaa on olemassakaan.”

Vastahyökkäys leimahti raakana.

Lausuntoja laadittiin, päitä vatiin vaadittiin.

Moni muisti vanhan hyvän keskiajan,

jolloin kuri vallitsi, kun kirkko hallitsi,

näytti hyvän maun rajan

ja pyhäpäivisin tori täytti silloinkin,

kun rienaajia retuutettiin kettingeissä.

Ensin nenät niistettiin, sitten henget riistettiin

kansansivistyksen merkeissä

ja laulettiin:

”Kyllä meillä voidaan tehdä kärpäsistä härkiä!

Kyllä mekin pystymme ihmeisiin, aivan niin.”

Kun yhteen törmää kykloopit ja epäilevät Tuomaat

niin ikiliikkuja siinä keksittiin.

Se jauhaa: ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei!

Silloin kissaystävät ja noidat kerkeät

piilopaikoissaan lymyilivät

kunnes inkvisitio oli ovillansa jo

ja pyövelit hymyilivät.

Mutta aika entinen on nyt kovin kaukainen.

Mietin minäkin: ”jos Luoja on, niin missä?”

Olen epäilijä siis ja kissoja on viis

ja silti olen hengissä.

Kunnes yksi julistaa, ettei ole Jumalaa

niin toinen sanalla tai aseella taas tähtää.

Ja vaikka piti suojella myös maapalloa,

sekin hivenen räjähtää.

Siinä armo unohtuu ja vaahdossa on suu

ja jotain on täynnä vielä pääkin.

Jos silloin sanotaan: ”turhaan turvaat Jumalaan”,

niin siltä se kyllä näyttääkin.

Vaan

kyllä meillä voidaan tehdä kärpäsistä härkiä!

Kyllä mekin pystymme ihmeisiin, aivan niin.

Kun yhteen törmää kykloopit ja epäilevät Tuomaat

niin ikiliikkuja käyntiin kammettiin.

Mutta jos on Jumala aivan kaiken takana,

hän kai vapaa-ajattelijatkin loi;

heidät maahan toi ja vapaat mietteet soi?

Ja sitäkin miettiä voi,

että puheenparsistaan Jeesus tultiin tuntemaan.

Hän löysi yleisön ja löysi ongelmia.

Mikä syy hänet vei ristinpuuhun, ellei

sanojensa anarkia?

_________________

Halla-ahot

Hurja leijona vihaan vihki kaltaisensa

ja muut alisti. Miksei kukaan estänyt?

Niin kylmettyivät päät ja pakastuivat Pohjolan säät.

Ydintalvi on jo kuusi vuotta kestänyt…

Leijona marssii Suomen nimeen, vieraita kuonoja vastaan.

Ei siedä Kanarian lintua, ei kissaa Persiasta.

Kun katsoo meihin päin, se katsoo saaliiseen tai renkiin.

Ei pystykorvakaan hauku, koska tahtoo jäädä henkiin.

On luonto laonnut, emot mahoja

ja vanhat viljamaat hyisiä halla-ahoja.

Tuon rajan yli niiden syliin milloinkaan et mennä saa.

Lippusiimojen sillä puolen hanget punertaa.

Sinne kai jäi äitikulta, eksyi niiden käpäliin…

Me juostaan pakoon siksi ettei sinulle käy niin.

Ei saatu koottua lunnasrahoja.

Jäi tassuihimme vain hyisiä halla-ahoja.

Täällä halla rehottaa,

vaan ei saa luovuttaa!

Vaikka leijona paraateja piti jo,

vielä kerran nousee pelastava aurinko:

saa kaikki sydämet ja halla-ahot sulamaan.

Niin valo valtaa maan

ja pimeys on polvillaan!

Uskotaan…

Leijona määrää: ”toveri! Väärää eläinseuraa vältä.”

Siitä joukkonsa hulluuntuu. Tulos näyttää tältä.

Sekametsä huokaa hiljaa, kahisee kuivuuttansa.

Vailla valoa kituuttaa kuin karkotettu kansa.

On nestehukka, latvat lahot.

Ei ravinteita jaa hyiset halla-ahot.

Täällä halla rehottaa

vaan ei saa luovuttaa.

Päivä päivältä tasa-arvo lähenee

ja kun se viimein täällä on, niin viha vähenee,

saa kaikki sydämet ja halla-ahot sulamaan,

vaikket uskoisikaan.

Vaikket uskoisikaan,

minä uskoa saan.

____________________

Tyhjän päällä

Miksi mä pelkäisin Helvetin tulta tai isoa pahaa sutta

kun täällä voin tehdä hyvää ja kiittää kauniiden kauneutta!

Miksi mä miettisin, minne mun sieluni joskus ehkä viedään?

Voin uskoa, luulla ja viisaita kuulla, vaan kukaan ei sitä tiedä.

Kun kaikki täällä tyhjän päällä hetki tanssitaan.

Tullaan olemattomasta, olemattomaan

me mennään.

Ota onni tyhjän päältä, vielä aikaa on.

Niin, vielä ehtii olla onneton

ja rakastaa

ja se on ihanaa.

Se on ihanaa.

On upea juttu jos on jokin Taivas, vaan taivas on niin etäällä.

Minua kiinnostaa, mitähän hyvää me voitaisiin tehdä täällä?

__________________

Niin yksin?

Säveltäjä tahtoi säveltää ja laittaa lauseet niin

että lopputulos soisi kunniaa myös taivaisiin.

Jos saisi laulun soimaan kuin otteen psalmista!

Teki työtä kuusi vuotta. Tuli puolivalmista

ja kun siivillensä kohoili

muut laulut, hänen mateli

ja sävelkulku oli takaperoinen.

Niin hän tunsi ettei itse ollut senkään vähän veroinen,

vain yksin…

Oi, kuinka voi kukaan ollakaan niin yksinään…

Vai oliko sittenkään?

Kun rakkaus ei vain kantanut tai poistui toisin syin,

minä muutin omaan kolooni ja sinne käperryin.

Siellä kaikuisassa huoneessa levyjäni katselin.

Mietin: tuossa ovat työni. Kaiken muunhan jo menetin.

Ja niiden muovi tuntui kylmältä

eikä kansilehdet lämmitä,

vaikka pistin ne parvekkeella palamaan.

Mutta eivät, pirut, tulta saaneet – savuttivat vaan

ja olin yksin.

Oi, kuinka voi kukaan ollakaan niin yksinään?

Kun Luoja loi tämän kaiken, se kävi kuudessa päivässä.

Mutta miksi täytyi pitää niin kovaa kiirettä?

Teki tomusta yhden ihmisen, toisen kylkiluustaan kai.

Tuli karkeata jälkeä, mutta seuraa niistä sai!

Sillä tiedä en, vaan epäilen

että muovaillessaan ihmisen

Hän toimi itsekkäinkin pyrkimyksin.

Olihan jo iät ajat ollut avaruudessaan niin pirun

Yksin.

Oi, kuinka voi kukaan ollakaan niin yksinään?

Niin yksin…

Vai oliko sittenkään?

_____________________

Huolen hukkaaja

Mitä sellainen puhe nyt ois

ettei huoliaan hukata vois!

Jollei viinisi lohtua suo

jokin toinen tie vie lohdun luo.

Minä ainakin tanssimaan käyn;

näin äsken sen suloisen näyn:

siinä tyttöni minua syleili jo,

sanoi: ”tehdäänpä yhdessä

parempi elämä.

Hyvästellään ahdinko!”

Minä en suostu uskomaan niin,

että hyvyys jo pois häädettiin,

kun sen merkkejä yhä vain nään

ja kauneuttaan katsomaan jään.

Sanoit: ”aika on masentavaa

ja vain alaspäin matkustaa maa.”

Vaan kun edes se tänään mua lannista ei

mietin: mihin jäi huoleni,

pimeät puoleni?

Hiisi kai hittoon ne vei.

Ehkä minut on luotukin vaan

elon huolia hukkailemaan?

Surun suurimman jo kadotin,

enkä löydä sen luo takaisin.

Siispä laulan ja tanssimaan käyn.

Näin äsken sen kauneimman näyn:

Siinä toisetkin huoliaan hukkailivat.

Eivät uusia löytäneet,

ja vanhat – minkäs teet –

nekin vain katosivat!

Siis jos nyt kuljet mun laillani

huolia vailla, niin

ehkä myös ne hukkasin?

_______________________

Jos mulla menisi todella huonosti

Jos mulla menisi todella huonosti,

Niin moni ystävyys siihen loppuisi.

Voisin ovelle mennä mut enhän sentään yöksi.

Ja monet toverit ja hyvät kaverit

naamat nyreinä pahaa puhuisi

kuinka sujuva seura on vaihtunutkin työksi.

En mitään tarkoita, mä olen kunnossa.

Kiltisti ruodussa kaikkea hääräilen.

Mutta huomisen suuntaa ei kukaan meistä tiedä.

Mä olen hilpeä, kiillotan kilpeä

vaan jos sattuma saapuu määräillen

että ”nyt siltä kilvet ja kunniakin viedään!”

Jos niin käy, mitä mä teen?

Mä en tiedä, mitä mä teen.

Ja siksi

etsin täältä maasta palastani taivaasta,

jotain mihin uskoa ja mihin tukeutua

jotta sitten jos oon pihalla

eikä mua kaivata

niin se nyt sentään kaipaa mua.

Mä olen apina, sä olet apina.

Peilikuvia täältä etsitään

ja jos löydetään, niin nimetään ne ystäviksi.

Vaan lauman luonne on joskus koruton:

käy yhden häilyntä muita hämäämään.

Pian nimensä piirrellään vetten vietäviksi.

Jos niin käy, mitä mä teen?

Mä en tiedä, mitä mä teen.

Ja siksi

etsin täältä maasta palastani taivaasta,

jotain mihin uskoa ja mihin tukeutua

jotta sitten jos oon pihalla

eikä mua kaivata

niin se nyt sentään kaipaa mua.

Tyhjän päällä, hyvät ihmiset… Tyhjän päällä.

Jarkko Martikainen uskoo Sakaraan

Jarkko Martikaisen seuraava sooloalbumi Usko julkaistaan 13.4.

Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen on solminut levytyssopimuksen Mokoma-yhtyeen perustaman Sakara Recordsin kanssa.

Yhteistyön ensimmäinen hedelmä on 13.4. ilmestyvä Usko-albumi, joka täydentää Rakkaus (2006) ja Toivo (2009) -albumeiden aloittaman trilogian. Kaikkiaan Usko on Martikaisen neljäs sooloalbumi; YUP-yhtyeen keulahahmona tunnetuksi tullut Martikainen debytoi omillaan vuonna 2004 Mierolainen-levyllä. Martikaisen ja Sakaran polut yhtyivät ensimmäisen kerran, kun Sakara kiinnitti YUP:n vuonna 2008, ja nyt yhteinen taival jatkuu Martikaisen soolotuotannon parissa.

— Levy-yhtiön ja lauluntekijän onnistuneen yhteistyön luominen ei ole aivan helppoa, ja siksi valinta tulee tehdä harkiten. Olen nyt tehnyt omani, ja olen iloinen siitä, että Sakaran miehet uskovat niin minuun kuin etenkin musiikillisiin tekemisiini, kommentoi usean levy-yhtiön kanssa urallaan työskennellyt Martikainen.

Sakara Records on tullut tunnetuksi nimenomaan metallin julkaisijana, ja akustisempaan ilmaisuun mieltyneen Martikaisen kiinnittäminen onkin selvä askel uuteen suuntaan. Repertuaarin laajentaminen kevyempään ilmaisuun ei kuitenkaan yhtiötä huoleta.

— Metallin parissa tarjonta on tällä haavaa niin geneeristä, että on mielekkäämpää julkaista pieteetillä tehtyä kiinnostavaa musiikkia kuin pitää genrerajoista kiinni, linjaa Sakaran Marko Annala.

Myös muut Sakaralaiset ovat innoissaan rajojen avaamisesta.

— Martikaisen kaltainen karismaattinen hahmo ja soitinarsenaaliltaan ilahduttavan poikkeava Äänioikeus on livenä kokemisen arvoinen yhdistelmä, olkoonkin, että tuplabasareita saisi olla hieman enemmän, komppaa Sakaran johtajistoon kuuluva Kuisma Aalto.

Usko-levyä ja sitä seuraavia keikkoja varten kasattuun Äänioikeus-ensembleen kuuluvat viulisti Sanna Salmenkallio, puhallintaiteilija Pepa Päivinen, kontrabasisti Hannu Rantanen, sellisti Riikka Lampinen ja lyömäsoittaja Sami Koskela. Orkesterin kokoajana ja johtajana toimii Usko-albumin sovituksista ja tuotannosta vastannut kitaristi Vellu Halkosalmi. Äänioikeuden muusikot ovat aiemmin vaikuttaneet mm. UMOn, Riku Niemi Orchestran, Helsingin kaupunginorkesterin, Edward Vesala Sound & Furyn, Värttinän ja Sielun Veljien riveissä. Virtuoosimainen kokoonpano mahdollisti levyn äänittämisen livenä, ja lopputuloksena on Martikaisen itsensä mukaan hänen uransa monipuolisin ja haastavin sooloalbumi.

www.jarkkomartikainen.fi
www.facebook.com/jarkkomartikainen
www.sakararecords.com

Lisätiedot ja haastattelut: Janne Airo, 050-3450777 (janne.airo(ät)gmail.com)

Promopyynnöt: Maria Salovaara / Playground Music BAM Oy (maria(ät)playgroundmusic.com)

Uusi jarkkomartikainen.fi avattu

Uusi jarkkomartikainen.fi on avattu. Sivuston ylläpidosta sekä sisällön toimittamisesta vastaa jatkossa taiteilija itse. Vanhan sivuston kulttuuriaarteet ovat edelleen luettavissa osoitteessa http://r10productions.com/martikainen/, mutta sinne ja tänne digitoitua materiaalia siirretään ”pikku hiljaa” uusien sivujen alle.