Äänioikeus, Rikkolan Tomi ja Kankaan Ville

Äänioikeus soitti Usko -levyllä ja siihen liittyneen kiertueentapaisen keikoilla. Halkosalmen Vellu sekä sovitti uskonkappaleet että johti kokoamaansa yhtyettä. Kokemuksena juttu oli sekä poikkeuksellinen että opettava. Valitettavasti opettava myös siinä mielessä, että niin voimakkaasti taide edellä toimineen ja soittajistoltaan ison (siispä myös liikkeellelähtökuluiltaan suurehkon) porukan liikutteleminen Suomessa onnistui vain tiettyyn rajaan asti. Hyvä kuitenkin, että myös se matka tuli kuljettua, sillä useimmat keikat menivät joko hyvin tai sitäkin paremmin. Ja levyn sointi on monin paikoin sellainen, että siihen pystyy vain Vellun taitotason omaava sovittaja samanveroisten soittajien kanssa.

Oheisesta erittelystä käy ilmi, ketkä soittivat ÄO:ssa ja etenkin se, mihin kaikkeen muuhun he ovat taiteilijoina taipuneet.

Äänioikeuden kitaristi Veli-Matti “Vellu” Halkosalmi tunnetaan parhaiten ansioistaan säveltäjänä ja sovittajana. Viime vuosina hän on toiminut mm. maineikkaan hollantilaisen Metropole Orchestran sovittajana, sekä kirjoittanut musiikkia lukuisille muillekin koti- ja ulkomaisille huippuorkestereille, kuten UMO Jazz Orchestra, Helsingin Kaupunginorkesteri, Lapin Kamariorkesteri, WDR Big Band ja Brussels Jazz Orchestra. Jazzin parissa Halkosalmi on tehnyt yhteistyötä mm. Jukka Perkon ja Teemu Viinikaisen kanssa. Genrerajat ylittävissä produktioissa hänen sovitustaitoihinsa erityisesti luotetaan. Näistä osoituksina mm. Kauko Röyhkän ja Mikkelin kaupunginorkesterin taannoinen Zaia -albumi, Ilkka Alanko Orchestran tuore Ruusuja – albumi sekä Oulu All Star Big Bandin ja Teräsbetonin Jarkko Aholan niinikään tuore ”Big Band goes Heavy” -levytys.

Pepa Päivinen on ennakkoluuloton, rajoja rikkova multi- instrumentalisti ja säveltäjä, jonka maanläheinen soitto on yksi suomalaisen jazzin kulmakivistä. Baritonisaksofonin lisäksi hänen repertuaariinsa kuuluvat basso-, tenori- ja sopraanosaksofonit, klarinetti ja bassoklarinetti, sekä valikoima erilaisia huiluja. 1970- luvulla alkaneella ammattilaisurallaan hän on ehtinyt olla mukana monessa, kuten UMO Jazz Orchestra, Edward Vesala Sound & Fury, Jukka Tolonen Band, Samuli Mikkonen & 7 ja Pepa Päivinen Quartet. Uransa varrella hänet on palkittu mm. Jazz Emmalla (1999), Jazzliiton Yrjö -palkinnolla, (2000) , sekä Muusikkojen liiton tunnustuspalkinnolla (2003).

Sanna Salmenkallio
on ansioitunut säveltäjä ja viulisti, joka tunnetaan erityisesti sävellystyöstään dokumenttielokuviin ja näyttämöteoksiin. Salmenkallio on työskennellyt pitkään myös nykytanssin parissa, muun muassa Kirsi Monnin ja Sanna Kekäläisen kanssa. Hänen toistaiseksi tunnetuin työnsä lienee musiikki Pirjo Honkasalon dokumenttielokuvaan “Melancholian 3 huonetta” (2004), josta Salmenkallio palkittiin Jussi-patsaalla. Hänelle on myönnetty myös arvostettu Prix Italia -palkinto.

Riikka Lampisen sello soi tyyleistä riippumatta aina yhtä tyylikkäästi. Säännöllisesti hän musisoi mm. Riku Niemi Orchestran sekä Uuden Nuoren Kamariorkesterin riveissä. Riikan taidot tunnetaan hyvin myös studioissa, jossa hänen soittoaan on tallentunut yli sadalle äänilevylle sekä kymmenien elokuvien ja dokumenttien ääniraidoille.

Hannu Rantanen kuuluu ehdottomasti suomalaisen basismin eliittiin. Hän on vaikuttanut mm. Värttinässä, UMO Jazz Orchestrassa, Pepa Päivinen Triossa, Avanti!ssa, ja Unto Tango Orchestrassa. Ulkomaisista huippumuusikoista hän on keikkaillut mm. Wayne Krantzin, Larry Coryellin, Django Batesin, Anders Bergcrantzin, Ted Cursonin sekä Luis de Matteon kanssa. Tämän lisäksi hän on myös kokenut teatterimuusikko.

Sami Koskela on lyömäsoitinvirtuoosi, joka on kotonaan tyylissä kuin tyylissä. Hän on vaikuttanut mm. Avanti!ssa, Radion sinfoniaorkesterissa, Tapiola Sinfonietassa ja UMO Jazz Orchestrassa. Edellisten lisäksi olet voinut kohdata hänet vaikkapa Paroni Paakkunaisen tai Saxperimentin mukana jazzkeikalla, tai kuulla hänen soittoaan elokuvissa tai teatterissa.

__________


Tomi Rikkola: viulisti, taustalaulaja, matkatoveri

Tomi on malliesimerkki aloitteellisesta miehestä. Soitin vuosia sitten soolokeikan Brinkkalan pihalla, Turussa, ja Tomi oli pitänyt kuulemastaan. Seuraavaksi hän kertoi olevansa soittomies itsekin, viulisti, ja tarjoutui soittamaan kanssani, jos se kiinnostaisi minua vähääkään. Vastasin, etten tiennyt kiinnostukseni määrää ennen kuin kuulisin soittoaan ja siksi sovimme treenit meille. Ilmoitin muutamia mahdollisia kappaleita, joihin hän voisi valmistautua sovitusehdotuksineen ja kohta jo treenasimme keikkoja varten.

Tomin kanssa olemme keikkailleet satunnaisen säännöllisesti. Ensimmäinen keikkamme oli varmaankin vuonna 2009. Keikkoja meillä on ollut niin festivaaleilla, korkeakulttuuritilaisuuksissa kuin ”rahvaan” kuppiloissakin. Tomin mukanaolo ei siis ole muuttanut tekemiseni perusteita, vaan osaltaan rikastanut niitä.

Usko –sooloni de luxe -painoksen toinen levy on dvd, jolta löytyy joitain keikkapätkiä Tomin kanssa. En katso niitä(kään) koskaan, mutta tiedän kyllä pitäväni yhteistyöstämme. Jossain vaiheessa tullee taas aika soittaa yhdessä, mutta nyt keskityn kuuntelemaan häntä, sillä Tomi on tärkeässä roolissa mm. Timo Tuomisen yhtyeessä, joka soittaa Jaques Brelin vähintäänkin upeaa musiikkia.

(Valokuvan meistä otti toinen Tomi, Palsa, jonkin keikan jälkeisenä aamuyönä autonsa etuvalojen valaisun avulla.)

_________

Keikat Ville Kankaan kanssa, 2004 –

2004 valmistui ensimmäinen oma levyni, Mierolainen. Sen tuotti, sen lauluja oli alusta alkaen sovittamassa ja sillä myös soitti ansioituneesti yhtä jos toistakin soitinta kaustislainen nuori mestari Ville Kangas.

Ville pyysi minua tekstittämään ja laulamaan yhden soololevynsä kappaleen vuoden 2001 soolodebyytilleen Suuri erehdys. Levy ei ollut nimensä veroinen: siltä löytyy niin huikaisevan kauniita instrumentaalinumeroita (mm. Hallapuro -28 C) kuin laulettuja onnistumisia (mm. Ismo Alangon viehättävästi murisema Miksi en saanut lapsena kuolla). On varmaankin selvää, että myös minä innostuin yhteistyöstä Villen kanssa ja vuonna 2003 aloimme työn Mierolaista varten.

Mierolaisen ilmestyessä teimme pienen kiertueentapaisen, ohjelmana koko levy, juuri siinä järjestyksessä kuin kappaleet olivat levyllä. Useana iltana onnistuimme ainakin hyvin, mutta duomme toiminta ei yltänyt sen pidemmälle. YUP alkoi pohjustaa kymmenettä albumiaan ja edes duokeikoille ei oikein löytynyt aikaa tai paikkojakaan. Yksi poikkeus tosin tuli: soitimme sittemmin Kaustisilla Eppu Normaalin lämmittely-yhtyeenä, mikä olikin erikoinen kokemus. Jo tuossa vaiheessa Eppu Normaalin yleisö ei varmastikaan halunnut kuulla juuri muuta kuin Eppuja, ja avausroolimme oli haastava. En tiedä, menikö juttumme perille varaukselliseksi uskomaani yleisöön, mutta keikka jäi mieleen poikkeuksellisena haasteena. Muuten työ Villen kanssa oli lähinnä palkitsevaa, ja haastavaakin ainoastaan hyvässä mielessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *