Jarkko Martikainen

Valikko

  • Etusivu
  • Biografia
    • Jarkko Martikainen CV
    • Äänioikeus-yhtye
  • Discografia
    • CD Toivo 2009
  • Sointulaput
  • Työnäytteet
  • Keikat
  • Seuraavat keikat

    Uusista esiintymisistä ilmoitetaan myöhemmin.

  • Haku

  • Avainsanoja

    Äänioikeus äiti! olen telkkarissa bloggaus Damaskos Desibeli.net DVD Elävänä-dvd ennakko Facebook jarkkomartikainen.fi Jarmo Saari julkaisu Kansallisaarre Kauko Röyhkä keikat Kilpailu kirjat latauslista Lauluja lämpiöistä laulun tekeminen Laura Hynninen Levykauppa Äx Helsinki levyt Matti Johannes Koivu Messias näyttely Oulun Musiikkivideofestivaalit Pitkät piikit Radio Helsinki Rakkaus Risto Pohjonen Sakara Records Samae Koskinen singlelista sointulaput Toivo Tomi Palsa Tomi Rikkola Tuukka Temonen TV2 Usko Vellu Halkosalmi video Ylen aamu-tv youtube
  • Muuta lukemista

    Facebook
    Myspace
    YUP

Aihearkisto: Kirjoituksia

Muutama sana Pirjo Bergströmistä

19.05.2011, 12:36 - Aiheet: Kirjoituksia

Pirjo Bergström on kuollut. Tiedosta on vaikea loihtia mitään positiivista, mutta jotain sellaista tahtoisin löytää. Ainakaan Pirjo ei ollut ulospäin arvioituna vaikuttanut millään muotoa sairaalta, ja työtään hän teki kuolemaansa edeltävään iltaan asti. Tavallansa tämä taiteilija lähti siis saappaat jalassa, välttäen sairaalasängyssä makaamisen tai muun pitkällisen kipuilun.

Elämänsä ainoa selkeä kipupiste oli ollut vuodesta 1994 viimeisiin elinpäiviinsä asti suru miehensä varhaisesta kuolemasta. Pirjo koki olleensa yhtä Matin kanssa, ja miehen menehtyminen tuntui syöneen hänestä palan sisältä.

Muuten ajattelin aina Pirjon olevan verrattain onnellinen ihminen, joka omasi kylliksi rakkaita ihmisiä ja mielekkäitä töitä tehtäviksi.

Melko päivälleen kuukautta ennen kuolemaansa sain Pirjolta pienen postipaketin. Hän oli ostanut minua silmälläpitäen 1960 –luvulta peräisin olevan Wilhelm Buschin lastenkirjan, koska kanteensa piirretyssä linnussa hän näki selvän yhtäläisyyden Rakkaus –levyn kanteen.

Kirjeessä hän odotti kevään taittumista kesäksi, sillä puheittensa perusteella olin ymmärtänyt hänelle olevan erityisen merkityksellistä päästä niihin aikoihin mökille, nauttimaan puutarhatöistä ja luonnon rauhasta. Tällä kertaa Pirjo ei saanut osakseen mökkiaikaa, mutta toivon hänen saaneen jotain parempaa.

Olen kirjoittanut Rakkaus –levyn prosessista paljon ja paljon hyvää Pirjosta, sillä siihen oli ja on tukuittain syitä. Opin häneltä musiikinteosta ja sovittamisen työstä, eikä siinä edes ollut kaikki: kuten viimeinen minulle lähettämänsä posti osoitti, hänellä oli muutenkin sydän paikallaan.

Kerrassaan liikuttavaa oli, kun jossain puhelussaan hän kysyi, antaisinko siunaukseni hänen versiolleen Rakkaus –albumin ”Vanhene kanssamme” –kappaleesta. Sanoin, että koen sen kerrassaan kunniakkaaksi, jos ja kun hänelle oli syntynyt halu esittää kappaletta myös omilla keikoillaan.

Nyt Pirjo ei voi vanheta kanssamme.

Tahdon kuitenkin olla toiveikas, ja ajatella, että satukirjan kannessa oleva lintu seisoo yksinään, ja Rakkauden kannessa lintuja on kaksi. Ehkä Pirjokin on taas kaksin Mattinsa kanssa.

Tämä otos on Pirjon harjoitus- ja studiotiloista, joissa Rakkauden kappaleiden harjoitteleminen lähinnä tapahtui. Kuvan näppäsi Tomi Palsa.

Suosittele artikkelia (7)

Lähetä:

3 kommenttia »
↑ Takaisin ylös

Kansallisteatterin Lavaklubilla, 5. ja 6. 5.

09.05.2011, 20:44 - Aiheet: Keikkaraportit, Kirjoituksia - Tagit: Äänioikeus

Edellisistä Äänioikeus –keikoista oli ehtinyt kulua aikaa, sillä edellinen julkinen Semifinaalin soitto oli studiosessiota edeltävänä iltana (tammikussa), ja Levykauppa Äxän julkaisupäivän visiitti taas mitaltaan lyhykäinen.

Soittajistomme on kiireistä lajia: Suomessa soittotyöllä elävän on totisesti soitettava ansaitakseen sillä pääasiallisen elantonsa. Niinpä iltapäivätreeniemme ensimmäisen tunnin omasimme kontrabasisti Hannun, mutta puhaltaja Pepa puuttui: hän oli puhaltelemassa Finnvoxin äänityksissä. Kun Pepa saapui harjoituksiin, pitikin Hannun lähteä alkuillan keikalleen. Treenit tulivat sovelletuiksi niin, että kitaristi-sovittaja Vellu mukaili soitossaan Hannun bassolinjoja niissä kohdin joissa se oli mitenkään mahdollista.

Perjantaille treenejä oli turha edes unelmoida, sillä sellisti –Riikalla oli alkuillasta konserttiharjoituksia ja perkussionistimme Sami taas keikalla näytelmämusiikin parissa. Ainoatakaan Äänioikeus –soittajaa ei voi syyttää laiskuudesta: minä miltei hengästyn jo kuunnellessani päiväaikataulujaan, vaikka olen luullut olevani verrattain ahkera musiikkityöläinen.

Puolellamme on kuitenkin se, että soittajisto on lähtökohtaisesti tekemisiensä tasalla ja kotiläksynsä tekevää joukkoa. Niin ollen jo torstain keikka sujui toivotusti. Saimme ensiesitettyä tutumpien kappaleiden lisäksi sovituksen ”Polte päästä paratiisiin” –laulusta, ja kyseinen debyytti suoritettiin lavalla, koska Hannu ja Pepa olivat kyllä treenanneet kappaletta meidän muiden viiden kanssa, mutta eri aikoina.

Torstaina yleisöä ei ollut määrällisesti likimainkaan niin paljon kuin perjantaina, jolloin Lavaklubin tila taisi olla siinä määrin tukittu kuin mielekkäästi on mahdollista: suurempi yleisömäärä olisi luonut ”sillit purkissa” –tunnun, ja siihen paikan pitäjät tuskin tähtäävät. Lavaklubia tuntemattomille voisi kertoa, että paikka on olohuoneenomainen ja akustiselle musiikille mitä parhain paikka. Tilassa on runsaasti sekä nojatuoleja että sohvia, ja niihin kellahtaessa kelpaa olla yleisön edustajana, olettaen tietysti että sattuu pitämään kohdalle osuneesta musiikkitarjonnasta. Molempina iltoina yleisö oli laatuisaa, perjantaina sitä vain oli enemmän. Tunnelmassa oli kuuntelevuutta ja aplodit niin pitkäkestoisia, etten välillä osannut kuin hymyillä ehtoisaa vastaanottoamme.

Periaatteessa yleisön melskaaminenkaan ei olisi pahasta, mutta Äänioikeuden puitteissa olemme jo aikaa sitten päättäneet, että jos vain suinkaan mahdollista, emme vahvista soittimia lainkaan. Lavaklubi oli otollinen tämän ajatuksen loppuun viemiseen, ja koska yleisö tosiaan malttoi kuunnella laulut kommentoimatta sen ihmeemmin ”Paranoid” –huudoin, nähdäksemme onnistuimme.

Usko Veikkosen jouduin kuljettamaan paikalle molempina päivinä, kun YLE pyysi puu-ukkoa perjantaiseen lähetykseen, ja Uskoon liittyi oikeastaan ainoa jälkiviisauden paikka: koska soittotilassa ei ollut tilaa veistostaiteelle, sijoitimme miehen lavan toiseen äärimmäiseen reunaan. Toivoin ihmisten huomaavan tuon tärkeähkön lisäelementin, mutta siitä on vaikea olla varma. Ehkä ensi kerralla ripustamme äijän kattoon roikkumaan; ainakin silloin myös Usko tulisi jokaisen kuulijan todistamaksi.

(Kuvat: Tomi Palsa)

Suosittele artikkelia (4)

Lähetä:

1 kommentti »
↑ Takaisin ylös

Eläimellistä vappua itse kullekin säädylle

30.04.2011, 11:18 - Aiheet: Kirjoituksia - Tagit: Anssi Kela, Armi, Toivo

Anssi Kelan ja minun osana on omistaa koira, ja niin saamme kantaa elämän umpihangessa karvaisia ristejämme. Toisinaan ne tuntuvat keveiltä, joskus taas hyvinkin raskailta. Seuraavassa otteita aihetta käsittelevästä kirjeenvaihdostamme.

Kellä on korvat, ne kuulkoot! Kätkekää nämä sanat ja tutkistelkaa niitä sydämissänne!

♠    ♠    ♠

Anssin kirjeestä Jarkolle:

Ja katso: verannalla ollessaan Armi otti kengän, mursi ja jakoi sen hampaillaan. Tämän nähtyään palvelusväki nuhteli Armia sanoen: “Vitun karvahattu, saatana!” Mutta nämä sanat kuultuaan Armi sanoi: “Sallikaa kenkien tulla minun tyköni, sillä heitä on hyvä pureskella.”

♠    ♠    ♠

Jarkon kirjeestä Anssille:

Ollessaan kasvuiässä myös Toivo näki jumalaisen näyn, joka oli se sama näky, mikä Armille oli annettu. Näky kertoi ihmeellisestä ilosta, jonka ei pitänyt koskeman vain kenkiä, vaan myös muita arvoesineitä. “Syö kirja, mutta älä lahjaksi saatua Pattersonia. Syö Finlandia -voittaja”, se sanoi ja Toivo ymmärsi, kuinka neuvo oli hyvä. Sen jälkeen tapahtui tämä. “Syö ne aurinkolasit, joista emäntäsi maksoi kultarahoja, mutta Tiimarilaseja älä syö”, henki ohjasi. Silloin Toivo taas nousi ja murskasi ne kertapuraisulla. Niin pää oli autio ja tyhjä, ja hampaiden jäljet olivat irtotavarain päällä.

♠    ♠    ♠

Anssin kirjeestä Jarkolle:

Ja talo oli pimeä ja hiljainen ja Armi liikkui lattian päällä. Ja Armi teki kaksi tuoksuvaa kaasua, suuremman kaasun hallitsemaan alakertaa ja pienemmän kaasun hallitsemaan yläkertaa. Ja Armi sanoi: “Kokoontukoot vedet, jotka ovat virtsarakossani, yhteen paikkaan, niin että keltainen meri täyttää lattian.” Ja tapahtui niin. Ja Armi näki, että se oli hyvä. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kahdeskymmenesviides päivä.

http://www.youtube.com/watch?v=Ici-KkU05bA

Jarkon kirjeestä Anssille:

Voi sinua, Isäntä! Hukut turhautuneisuuteesi kun puhut koiralle ihmisten kielellä. Et muista, miten jo ajat sitten kielet sekoitettiin. Mutta silti avaat suun, ja se sanoo lemmikille: “Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska et minua tottele etkä minua tunnusta Herraksesi?”

Ja silloin käsität, jos olet ymmärtänyt Tien, miten ovat koiran korvat usein vain koristeena. Ja niillä se ei voi kuulla torua, ei luoksekutsua, ei muiden elävien pyyntöjä, jollei se sitä itse tahdo. Ja oppineet tietävät, ettei se tahdo. Kuuntele oppineita, paina pääsi ja niele ylpeytesi. Sillä muuten saat sinä kantaa Herrojen Herran kuormaa, ja siinä on painoa loputtomasti.

Mutta jos muonakuppia kopautat tai aiot lähteä vuorelle yksin, sen koira aistii ja heti jalkoihisi rientää. Silloin koira herransa tahdot täyttää. Mene siis ja levitä tätä Sanaa, äläkä säikähdä, jos joku sinua epäilee tai syyttää väärästä puheesta. Tämä on totuus: ihminen on ihminen ja koira on koira.

Anssin kirjeestä Jarkolle:

Ja tapahtui niinä päivinä, että palvelusväki kantoi Armin eteen astioita: koiniks-mitan nisuja ja kolme koiniksia ohria, sekä neljännesvakallisen vettä. Ja katso: palvelusväen keskuudesta astui esiin eräs mies, jonka posket olivat kuin Esaun jalat, karvaa täynnä, ja jonka kasvot olivat hallavat kuin lammaslauma Libanonin rinteillä.

Ja mies puhutteli Armia sanoen: “Ihmisen ikeenä on huuhtoa kätensä ruvetessaan aterialle. Mutta koiran ei pidä tassujaan vesimaljassa uittaman, eikä maljaansa lattialle kaataman.”

Mutta Armin sydän halveksui palvelijan nuhdetta. Miehen mentyä Armi otti maljan ja kaatoi sen. Ja katso: lattialla oli vettä, ja Armi käveli sen päällä.

♠    ♠    ♠

Jarkon kirjeestä Anssille:

Ja Herra sanoi: ”Kuten eivät koirien korvat ole kuten ihmisten, ei niiden tuoksukäsityskään ole sama kuin ihmisen poikain.” Ja katsokaa: kun isäntä otti koiransa viedäkseen sen kävelylle metsien reunamille, kiiruhti eläin karkeloiden lintujen raatojen ja nelijalkaisten jätöksien luo, ja kiehnäsi niissä. Ja sinä hetkenä isäntä sadatteli: ”Voi Saulin tuhat ja Daavidin kymmenen tuhatta! Koira löyhkää kuin Jisreelin tasangon ruumisröykkiö.”

Niin mies otti koiransa ja vei VetriDerm –intensiiviliuospesulle ja voiteli tuoksuvilla öljyillä, nauraen: ”Lähti löyhkä löyhkääjästä, katku karva-Kallesta.” Mutta hänen vaimonsa vastasi hänelle: ”Vain jos Herra olisi luonut koiran toisin, ei se uudestaan tuollaista tekisi.”

Ja Herran henki alkoi vaikuttaa miehessä, siinä metsälenkin ja pesuhuoneen välillä.

♠    ♠    ♠

Anssin kirjeestä Jarkolle:

Armin käyskennellessä puutarhassa tuli Henki väkevänä hänen ylleen, ja Armi puhui kielillä, sen mukaan mitä Henki hänen puhuttavakseen antoi. Mutta palvelusväki närkästyi, sillä he eivät ymmärtäneet, ja Henki Armissa puhui kuuluvaan ääneen. Lopulta muuan palvelijoista sanoi: “Ole vaiti, tai saat ruveta sisään verannalle.” Mutta edelleen puhui Armi sanaa rohkeasti.

Sillä totisesti minä sanon teille: tuolla hetkellä palvelijan sydämeen astui kauna. Hän kovetti sielunsa, tarttui Armiin ja veti tämän muassaan verannalle. “Kovaäänisen ylistyksesi tähden olkoon rangaistuksenasi eristys puutarhasta”, palvelija sanoi. Ja hän asetti verannan ja puutarhan väliin oven vartioitsemaan vanhurskaitten rauhaa.

Mutta oven nähdessään Armi kiivastui. Hän korotti ääntään sanoen: “Te ulkokullatut! Oikein teistä Esaias ennusti, sillä te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten ulos mennä! Voi teitä, te sokeat taluttajat!” Ja tämän sanottuaan Armin malja oli ylitsevuotavainen, ja hän alkoi tassullaan pidellä pahoin ovessa olevaa lasia. Ja katso: lasi repesi kahtia ylhäältä alas asti, helähtäen verannan kiviportaalle kymbaalin lailla.

Tämän nähtyään palvelusväki liikehti levottomasti, ja he puhuivat keskenään: “Totisesti olisi meidän kannattanut ottaa hiukan pienempi koira.”

Mutta Armi työnsi päänsä rikkoutuneen oven lävitse ja armahti heitä.

( Armin elämänvaiheista löytyy kosolti kuvia Anssi kotisivuilta, osoitteesta www.anssikela.com )

Suosittele artikkelia (13)

Lähetä:

7 kommenttia »
↑ Takaisin ylös

Sointulappuja soittajille

27.04.2011, 19:07 - Aiheet: Kirjoituksia

Mierolainen -levyn alkuperäinen “Isäni elämä, teot ja kirjoitukset” -sointulappu on nyt lisätty kyseisen linkin alle.

Jos joku pelimanni toivoo jotain tiettyä soittolappua, tehköön sen tiettäväksi. Vakuutta siitä että juuri kyseisen laulun paperi löytyisi (ja voitaisiin lisätä tänne) ei ole, mutta melko usean kappaleen käsikirjoitukset ovat jääneet tuhoamatta.

Ja loppuhuomiona se, etteivät kaikki kappaleet välttämättä mene levytysversioina prikulleen kuten sointulappuihin on merkitty, sillä ne on tehty kiireessä, ja yleensä siinä vaiheessa kun laulu on saavuttanut ensimmäisen tiiviin muotonsa. Puhtaaksikirjoitetut nuotit olisivat asia erikseen, mutta sellaisten aika tulee vasta silloin kun lauluista teetetään nuottikirja. Jos teetetään.

Iloa harjoituksiin.

Suosittele artikkelia (3)

Lähetä:

12 kommenttia »
↑ Takaisin ylös

Ilkan ja Pohjalaisen Usko ei horju

19.04.2011, 12:46 - Aiheet: Kirjoituksia, Uutiset - Tagit: Usko

Seinäjoella ensi torstaina konsertoivan Jarkko Martikaisen loistelias neljäs soololevy pohtii nimensä mukaisesti uskoa hengellisestä sekä muista näkökulmista. Pilkettä puskevien syväanalyysien sovituksissa kimmeltää sävyjä niin folkista, jazzista kuin kansanmusiikista, mikä virkkaa kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Jouset sekä puhaltimet soivat tasapainossa akustisen kitaran ja tarinoinnin rinnalla. Kerronta on olemukseltaan herkullisen runsasta. Toivoa sopii, ettei levy jää ainoastaankulttiklassikoksi.

* * * * *

Juha Seitz, Ilkka / Pohjalainen, 18. 4. 2011

Suosittele artikkelia (1)

Lähetä:

Ei kommentteja »
↑ Takaisin ylös

Lauluja lämpiöistä – kuvaajan näkemys

06.04.2011, 11:21 - Aiheet: Kirjoituksia - Tagit: DVD, Lauluja lämpiöistä

Tomi Palsa kertoo:

Aiemmin näillä sivuilla Jarkko teki itse selontekoa Uskon kylkiäisinä julkaistavasta Lauluja lämpiöistä –dvd:stä. Koska kyse on kuitenkin ensisijaisesti allekirjoittaneen projektista, lienee kohteliasta kertoa kuvatallenteen synnystä myös kameran toisella puolella hääränneen silmäparin vinkkelistä.

Omassa alustuksessaan Jarkko onnistui sivuamaan jopa Elias Lönnrotin sanankeruumatkoja lämpiöidenlauluista puhuessaan. Itse en koe tämän projektin syntyhistoriaa aivan yhtä ylevänä. Olin juuri hankkinut itselleni uuden kameran ja halusin päästä testaamaan sen video-ominaisuuksia tositoimissa. Jälki yllätti heti kättelyssä positiivisesti ja siitä jäikin kytemään ajatus, että näitä tallenteita pitää kuvata lisää ja niille pitää keksiä oikea koti ja julkaisuympäristö, pelkkä Youtubeen lataaminen ei tuntunut tämän materiaalin kohdalla tarpeeksi arvokkaalta julkaisukanavalta.

Kantava idea syntyikin jo toisen kameranostonjälkeisen Jarkko-keikan yhteydessä. ”Kun meillä on jo yhdeltä keikkapaikalta pieni takahuonekonsertti taltioituna, äänitetään vastaavia jatkossakin kaikilta mahdollisilta keikkapaikoilta ja sitten kootaan niistä hieno tallenne.” Innostuin tästä ideasta suuresti ja pidän tätä ideaa edelleenkin toimivana konseptina enkä tähän hätään muista törmänneeni vastaavaan dvd:hen muualla.

Takahuonekuvasto on toki peruskauraa lähes missä tahansa musiikkidokumentissa, mutta silloin takahuoneita kuvataan loputtomien juhlien pitopaikkoina, joihin on asiaa ainoastaan rokkitähdillä sekä naminaminaisilla. Ryyppyorgioiden sijaan takahuoneet ovat nyt pikemminkin hiljentymisen ja keskittyneen keikkaan valmistautumisen tyyssijoina. Muitakin musiikkidvd-kliseitä haluttiin välttää ja siksi keskityimme vain oleelliseen, takahuoneissa esitettyihin kappaleisiin. Tällä dvd:llä ei kertoilla höpöhöpöjuttuja keikkabussissa, jo siitäkin syystä, että monet näistä keikkareissuista tehtiin kahteen Pekkaan eikä siinä pahemmin road trip –materiaalia kuvailla, kun pitää samalla ajaa autoa turvallisesti kohti seuraavaa keikkakaupunkia.

Lauluja lämpiöistä on tavallaan dogma-tuotos. Takahuoneiden karuutta ei haluttu mitenkään erityisesti korostaa, mutta ei oloja lähdetty puleeraamaankaan, vaan kuvauksia tehtiin täysin autenttisissa oloissa. Kaikki laulut menivät purkkiin ensimmäisellä otolla, kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Niistä tarkemmat selonteot kappalekohtaisten muistiinpanojen kohdalla.

Tavallaanhan tämä projekti alkoi itsekkäinkin pyrkimyksin: sain hyvän syyn kiertää suosikkiartistini keikoilla ympäri Suomen. Vuonna 2010 kävin lopulta katsastamassa parikymmentä Jarkon keikkaa, joista noin puolet olisivat saattaneet jäädä väliin ilman dvd-projektiamme. DVD teki minut siis monta kokemusta rikkaammaksi.

Haluaisin kiittää konserttien järjestäjiä ja keikkapaikkoja siitä, että annoitte puitteet tällaisen erikoislaatuisen kuvamateriaalin taltioimiselle.

________

Tässä vielä kappalekohtaiset tarinoinnit:

Messias (20.3. 2010, Tahto, Orimattila)

Kameralaukussani poltteli uunituore Canon EOS 5D Mark II –kamera ja minulla oli jo jonkinlaisia vieroitusoireita, koska olin nähnyt Jarkon viimeksi keikalla kolme ja puoli kuukautta aiemmin, Tie Damaskokseen –kiertueen merkeissä. Tahto osoittautui kelvolliseksi keikkapaikaksi, vaikka isomman tilinsä paikka taitaa tehdä ruokaravintolana.

Soundcheckin ja ruokailun jälkeen illan keikkaan oli aikaa ruhtinaallisesti, joten ajantappohommiksihan alkuilta meni. Jarkko soitteli tuttuun tapaansa illan ohjelmistoaan lävitse takahuoneen rauhassa ja päätinkin kuvata muutaman kappaleen verran videota uudella kamerallani. Testiotokset onnistuivat aivan yli odotusten ja aiemmin täysin turhana pitämäni videomahdollisuus voittikin minut puolelleen.

Tahdon takahuoneessa taltioin lopulta kolme uutta laulua, jotka kaikki päätyivät noin vuotta myöhemmin Usko-levylle. Biisikolmikosta dvd:lle valikoitui Messias itsestään selvänä valintana; kamera on koko kappaleen ajan paikallaan Jarkon kitaralaukun päällä ja siksi otos on kaikessa konstailemattomuudessaan yhtenäinen ja siinä on mukava kontakti artistin ja katsojan välillä. Vahvin riippuvuus sekä Kärpäsistä härkiä tuli nekin taltioitua, mutta ne menivät enemmän kameraharjoittelun piikkiin ja niissä videotekniikka on vielä monin paikoin hakusessa. Toisaalta, Kärpäsistä härkiä –filmatisoinnissa on muutamia todella onnistuneita kohtia, joten ehkäpä sen julkaisemista voisi jossakin vaiheessa harkita uudemman kerran.

Kelpo puitteista riippumatta Tahdon keikka jäi hieman välimallin keikaksi. Väkeä oli vaivautunut paikalle vähänlaisesti ja erityisesti yksi Euroopan omistajan elkein liikkeellä ollut isäntä yritti pilata illan lämmintä tunnelmaa puuttumalla illan kulkuun suunnilleen jokaisen biisin välissä. Mutta teräshermoinen Jarkko selvisi illasta voittajana ja kyllähän illasta selkeästi plusmerkkinen muisto on mieleen jäänyt, johtuen varmasti osittain tämän videoprojektin lähtölaukauksesta.

Kellot (28.4. 2010, Belly, Helsinki)

Bellyssä oli luvassa mainiot countryiltamat, sillä illan pääesiintyjäksi oli saapunut Indianan Bloomingtonista saakka mainio Suomen-ystävä Austin Lucas. Ennen keikkaa Jarkko oli äänittänyt Samae Koskisen kanssa tämän työhuoneella oman näkemyksensä Austinin Bells-kappaleesta ja ideana oli julkaista jonkinlainen yhteis-ep herra Lucasin kanssa. Tätä tarkoitusta varten pidettiin pienimuotoiset valokuvasessiot Bellyn keittiötiloissa sekä alakerran takahuoneessa. Nyt, lähes vuotta myöhemmin, tuon splittilevyn kohtalo on edelleen hämärän peitossa.

Idea Kellojen kuvaamiseen tuli juuri viime tipassa ennen keikan alkua. Jo etukäteen oli tiedossa, että Kellot tulisi olemaan Belly-keikan ”se kappale”, erikoisuus jonka Jarkko esitti julkisesti ensimmäistä kertaa, kunnianosoituksena ihailemalleen artistille. Siksi olikin tärkeää saada juuri tuo kyseinen kappale talteen juuri ennen lavalle astumista ja samalla kirkastui koko Lauluja lämpiöistä –konseptikin. Eli mahdollisimman autenttisia taltiointeja takahuoneista, niistähän saa ennennäkemättömän ja kiinnostavan dvd:n aikaiseksi.

Tässä vaiheessa kameran opettelu oli vielä lähtöpisteessään, senhän huomaa jo kuvan tarkennuksesta. Vaikka kamera tekee hyvää jälkeä, se ei ole ihan kaikista käyttäjäystävällisin. Tästä hätiköiden aloitetusta kuvauksesta opin erityisesti sen, että vaikka kuva näyttäisi kameran pienellä ruudulla olevan suhteellisen tarkkaa, lopputulos saattaa yllättää kuvaajan. Ja vaikka tässä pätkässä tarkimpana elementtinä esiintyykin lavuaarin vierestä löytyvä ”Pese kätesi” –kyltti, ei se tässä yhteydessä menoa haittaa. Kun taltioinnin tunnelma on hyvä, eiköhän moinen aloittelijan virhe anneta anteeksi aloittelevalle videokuvaajalle?

Koe-eläin (17.7. 2010, Tammerfest, Tampere, M/S Tammerkoski, mukana alttoviulisti Tomi Rikkola)

Tällä välin tapahtunutta: myrskyn riepottelema Kivenlahtirock Espoossa oli festivaalikokemuksena positiivinen, vaikka säiden haltija ei niitä soittojuhlia suosinutkaan. Kivenlahtirockin artistilämpiöinä toimineet teltat olivat lähteä puhurin voimasta lentoon. Huominen on kaukana taltioitiin telttanarujen lepattaessa telttakankaaseen ja tuulen ulvoessa ja teltan natistessa. Vaikka kuvallisesti informaatio oli mitä mainiointa, haittaäänien määrä oli tallenteessa niin sietämätön, että pätkä jätettiin suosiolla pois dvd:ltä.

Sama meinasi koitua myöskin Koe-eläimen kohtaloksi, ainakin mikäli olisimme kuunnelleet dvd-materiaalien jälkityöstöstä vastannutta Pohjosen Ristoa. ”Tämä on niin ongelmallinen tapaus, että tämä pitää jättää ulkopuolelle”, oli Risen tyly tuomio tälle rallille. Ja onhan tämä tallenne taatusti hifi-ihmisten pahin painajainen, mutta ei tässä mitään virheettömän hiottua hifimaisemaa olla tekemässäkään, sitä varten voi halutessaan ostaa vaikkapa Stingin tai Dire Straitsin kuvatallenteita.

Risto siis järkyttyi tästä äänikuvasta, itse olin fiiliksissä, että vaikka matkassa oli monta ongelmatekijää, tästähän tuli helvetin mahtava pätkä! Soitto soi laivan kannella, sisävesialuksen moottori hyrisi ja tuuli kaikkialta päin kun matkasimme kovaa kyytiä pitkin ulappaa. Ja pelimannit tuntuivat todellakin nauttivan tästä kesäisestä soittohetkestä, eli nyt saatiin taltioitua ihan aitoa ja oikeaa hyvää tunnelmaa videolle, siinä on aika vähäpätöinen seikka se, että ääni särkee muutamassa kohdassa ja moottorin jyrinä puskee joissakin kohdissa vähän esille. Ja pitäähän sitä jokaiselle dvd:lle saada hieman vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tämä edustakoon sitä osastoa tällä kertaa.

M/S Tammerkosken varsinaisesta risteilykeikasta itselleni on jäänyt parhaiten mieleen pieni hupaisa yksityiskohta; Jarkko ja Rikkolan Tomi esittivät kappaletta Kainuu opettaa, jossa Jarkko pohtii viha-rakkaussuhdettaan vanhaan kotikaupunkiinsa ja juuri kun kappale on loppumaisillaan, Valkeakosken tehtaanpiiput piirtyvät taivaanrantaan. Kaimani Rikkola on Valkeakosken poikia ja tästä asetelmasta olisi saanut vähintäänkin erinomaisen välispiikin aikaiseksi, mutta Jarkko ei tainnut tässä vaiheessa olla tarpeeksi hyvin selvillä soittokumppaninsa historiasta, jotta olisi voinut moisia kommentteja heitellä.

Muovailuvahaa (25.7. 2010 Navettarock, Lieto, tässäkin mukana Tomi Rikkola)

Tässä varsin korutonta kertomaa maamme rock-glamourista, eli ei tätä artistikaksikolle järjestettyä taukotilaa voi kovinkaan prameana ainakaan pitää. Tämä taltiointi meinasi jäädä kokonaan tekemättä, melkoisen omituisesta syystä. Navettarockin virkaintoiset järjestysmiehet ja heidän esimiehensä eivät meinanneet päästää allekirjoittanutta lainkaan lavantakaiselle alueelle artistien pyynnöistä huolimatta. Itse olen tottunut siihen, että olipa kyse mistä tahansa jättifestivaalista, asiat järjestyvät aina ilman sen suurempaa nipottamista, mutta Liedon festivaaliväki sai ainakin meikäläisen tuntemaan olonsa vaivaantuneeksi ja ei-tervetulleeksi.

Harmillinen homma, sillä matkassa oli myös Tukholmassa asuva siskoni, joka oli tullut sukuloimaan kotikonnuilleen. Sisko oli nähnyt Jarkon keikalla edellisen kerran YUP:n riveissä Homo Sapiensin ilmestymisen aikoihin eli viitisentoista vuotta aiemmin. Nyt kutsuinkin innokkaana siskon mukaan Navettarockiin, mutta jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, olisin varmastikin jättänyt kutsun tekemättä.

No, onneksi varsinainen keikka oli oikeastaan hyvinkin onnistunut tapaus. Lavatekniikka oli hoidettu hyvin, eli äänentoisto ja valoshow oli oudon toimivalla tolalla. Kun keikkatallennetta katselee, sen perusteella voisi melkein luulla, että kyseessä olivat ihan oikeat festivaalit.

Missä kotini on? (27.7. 2010, DBTL, Turku, Linnateatteri)

Tämä oli hyvä ja antoisa matka Turkuun. Hankkiuduin jo puoliltapäivin Riihimäelle ja sieltä suuntasimme kiireetöntä reittiä kohti ensimmäistä rastiamme, merkillisiä tavaroita kauppaavaa Kasvihuoneilmiötä. Tuo kauppa on toiminut usean Helsinki-Turku-matkan välietappina ja erikoisten tavaroiden paljous ällistyttää aina ja joka kerta. Käytännössä aina kun olen käväissyt tässä vanhan ykköstien keitaassa, olen pohtinut samaa asiaa: täällä pitää joskus järjestää valokuvasessiot. Ja koska paikan henkilökunta suhtautui asiaan avoimen innostuneesti, päätettiin moinen kuvausrupeama järjestää Jarkon kanssa tämän Turku-visiitin yhteyteen. Kuvaussessio onnistui mukavasti ja joitakin sen iltapäivän kuvista onkin nähtävillä Uskon promokuvien joukossa.

Loppumatka sujui samalla tavoin kiireettömissä merkeissä. Down By The Laituri –festivaali vasta käynnisteli itseään, kun saavuimme Linnateatterin pihaan ja pääsimme tarkistamaan illan tapahtumapaikan puitteet. Ja puitteethan olivat vähintäänkin ruhtinaalliset ja komeat, tunnustetun teatterin klubipuoli oli juuri sopivan intiimi tila otsakkeen mukaisille ”yksinäisten illoille”. Ja takahuoneena toimi teatterin prameat pukuhuonetilat, rokkipaikkojen lämpiöihin tottuneelle todelliset luksustilat, siis.

Tämä laulu on tehty tilaustyönä Vesa-Matti Loirille ja se onkin julkaistu Loirin Hyvää puuta –albumilla. Aikanaan petyin hieman Loirin versioon, joka oli mielestäni sovitettu jotenkin pieleen. Lähtökohtana piti olla romuluinen ja Tom Waitsin tapaan klenkkaava laulelma, mutta Hyvällä puulla laulu oli saanut ehkä turhankin rikkaan soitinmaailman tuekseen ja tunnelma jäi jotenkin puolitiehen. Pettymys saattoi johtua osittain siitäkin, että laulu oli tullut itselleni jo tutuksi esitettynä siihen tyyliin kuin se on tälle dvd:lle talletettu, eli Jarkon mies ja kitara –vedoksena. Jotenkin odotin Veskun levyltä parempaa, mutta onneksi tämä laulu saa tällaisen riisutumman käsittelyn osakseen myös ihan julkisesti.

Takalon Jukan isännöimät yksinäisten illat olivat sekä taiteellisia että myynnillisiä menestyksiä. Jarkon keikka oli vuoden parhaita vetoja ja seuraavana iltana samassa paikassa näkemäni Chisun kuuma triokeikka se vasta onnistunut tapaus olikin.

Hyvää yötä, nykyaika (12.8. 2010, Bar Soho, Porvoo)

Porvoo-ekskursioon oli ympätty normaalin soittokeikan lisäksi yleisölle avoin paneelikeskustelu laulunkirjoittamisen saloista. Jarkon lisäksi keskustelemassa oli mm. Teleksistä ja lukuisista muille artisteille lahjoittamistaan lauluista tunnettu Markku Koskinen.

Keskustelu oli hedelmällistä ja se jatkui varsinaisen ohjelmaan merkityn ajan jälkeen vilkkaana Sohon tupakkipaikalla. Niinpä päätimmekin tehdä poikkeusjärjestelyn ja hoitaa dvd-sessiot varsinaisen keikan jälkeen. Ratkaisu olikin hyvä, sillä jotenkin tässä taltioinnissa on aistittavissa kappaleeseen sopivaa öistä, keikanjälkeistä raukeutta joka on aika erilainen tunnelma kuin ennen esitystä tapahtuva jännittäminen ja sen aikaansaama hybris.

Huolen hukkaaja (13.8. 2010, Brinkkalan piha, Kirjakahvila, Turku)

Kesän toinenkin Turku-pistäytyminen sujui oudon onnistuneissa merkeissä. Tai mitäs outoa siinä toisaalta on, kun jo etukäteen oli tiedossa, että iltamat tulisivat takuuvarmasti onnistumaan. Tapahtumapaikkana idyllinen, mukulakivinen sisäpiha lämpimässä ja hiljalleen hämärtyvässä kesäillassa on todella elämyksellinen miljöö, ihan kuin jossakin ulkomailla olisi. Jarkon musiikki sopii tähän kesäidylliin komeasti, se tuli todistettua jo vuotta aiemmin pidetyssä konsertissa. Jotakin paikan arvokkuudesta kertoo kai sekin, että perinteikäs Suomen joulurauhan julistus tapahtuu samassa pihapiirissä.

Viihtyisän konserttipaikan lisäksi on pakko arvostaa konserttia isännöineen Kirjakahvilan toimintaa. Takatilana toimi kahvilan kirjakaupan puoli, jossa tuetaan erityisesti kaikenlaista pienkustannustoimintaa. Kiinnostavia kirjoja ja pienlehtiä olisi siis takahuone täynnä, mutta kukas sitä kauniina kesäpäivänä jaksaisi toisaalta sisätiloissa homehtua? Jos sattuisin asumaan Turussa, viettäisin runsaasti aikaa tässä hienossa kahvilassa.

Kuulin Huolen hukkaajan ensimmäistä kertaa tätä nauhoitusta tehdessäni ja kappale tuntui heti raikkaalta ja erilaiselta Martikais-laululta. Kappaleessa on toiveikkuutta ja kepeyttä, huolettomuuttakin, kuten jo laulun nimestä voisi päätellä. Suomalaiset ovat tietenkin sellaista mollikansaa, että tällainen positiivissävytteinen materiaali ei aina synny kovinkaan luontevasti, mutta tässä laulussa ei mielestäni ole lainkaan sitä ongelmaa. Vielä tässä vaiheessa Huolen hukkaaja ei tainnut olla tulossa Uskolle, mutta onneksi Vellu Halkosalmi loihti kappaleeseen todella innostavan sovituksen ja laulu kirkastui vielä entisestään ja lunasti itsestäänselvyytenä paikkansa uudella levyllä.

Blondi (21.08.2010 Ravintolalaiva Barco, Pori)

Vaikka edellinen vierailuni Porissa oli vähällä jäädä viimeiseksi, lähdin tälläkin kertaa Jarkon keikalle suurin odotuksin. Kesällä 2010 Satakunta tuli todella tutuksi, kun käväisin Porin suunnalla musahommissa neljästi viiden viikon sisällä, tämän Barcon lisäksi siis Jazzeilla, Karmarockissa ja Sonispheressä. Sonispheren syöksyvirtaus teki tuhojaan esiintymislavoille ja satuin olemaan juuri pahimman myräkän alettua lavarakennelmissa ja hetken aikaa ehdin jo kuvitella, että meikäläisen kuvailut on lopullisesti kuvattu. Vaan nyt kun kirjoitan tätä tekstiä noin puolta vuotta myöhemmin, ymmärtänette, että onneksi noin lopullisesti ei sentään käynyt.

Vaan siinä mielessä tuo myrskynsilmään joutuminen muutti omaa asennoitumistani, että päätin pyrkiä entistä enemmän siihen, että en viitsi motkottaa pienistä vastoinkäymisistä tai varsinkaan aivan mitättömistä pikkujutuista. Turhanpäiväistä negatiivisuutta mahtuu maailmaan aivan liikaa jo muutenkin. Kyllähän tästä Barcon keikastakin voisi negatiivinen ihminen keksiä vaikka mitä valittamista; ulkona satoi ja loppukesän ilta oli siksi jo aika viileä ja keikka oli ravintolalaivan ulkokannella ja yleisössä oli muutama turhan äänekäs yksilö pitämässä omaa show’taan.

Omasta mielestäni Pori näytti kuitenkin parhaita puoliaan, ilmaiskeikalle oli saapunut hieman nihkeästä ilmasta huolimatta paljon hienoja ihmisiä ja keikalla vallitsi lämmin välittämisen tunnelma. Mieleeni on piirtynyt hyvinkin vahva ja mieluisa muistijälki siitä hetkestä, kun lähdimme yön tunteina autopelillä Barcon edestä kohti kotia. Sade oli jo tauonnut ja jokiranta hiljentynyt. Barco oli jo suljettu, mutta kannella soi maailman paras Tom Waits ja hetken ajan sitä tunsi elävänsä kauneimmassa mahdollisessa postikortissa. Barcon omistaja sanoikin yhdeksi tärkeäksi syyksi siihen, että halusi aikoinaan ravintoloitsijaksi kyseiselle paikalle oli se, että hän pääsisi aina ravintolailtojen päätteeksi fiilistelemään lempimusiikkiaan paraatipaikalla sijaitsevan laivan kannelle.

Loppusijoituspaikka (28.08.2010 Lutakko liekeissä, Lutakko, Jyväskylä)

Tätä dvd:tä piti kahlata kappaleeseen numero yhdeksän ennen kuin kuviin saatiin klassinen rokkimestan räävitön takahuone arveluttavine seinäkirjoituksineen päivineen. Vaan onhan näillä genitaalitussauksilla ja vitsikkäillä tageilla oma viihdearvonsa, sillä niiden tarkoitusperiä arvaillessaan saa mukavasti ajan kulumaan keikan alkua odotellessa. Ja odotteluksihan tämäkin päivä meni, vaikka lähtö kohti Jyväskylää tapahtuikin jo ennen kukonlaulua. Tai ehkä juuri siksi.

Alkujaan olisin halunnut, ettei Lämpiöiden lauluihin tulisi juurikaan Jarkon varsinaisilta albumeilta tuttuja biisejä, mutta koska duo Martikainen & Rikkola ei ollut ehtinyt harjoittelemaan juurikaan harvinaisuuslauluja, oli tällä kertaa ”tyytyminen” Loppusijoituspaikkaan. Vaan mikäs siinä on tyytyessä, onhan kappale yksi omia suosikkejani Jarkon tuotannosta ja Tomin viulusovitus syventää kappaleen tunnelmaa entisestään.

Itse pääasia eli aamupäivän keikka oli vahvaa rutiiniosaamista, mutta ei kuitenkaan mitään unohtumatonta rock’n’roll-juhlaa. Aamupäivän tihkusateessa oli havaittavissa pienoista kohmeloa, niin yleisössä kuin esiintyjissäkin. Mutta hyvinkin kannattava reissuhan se oli tämäkin.

Homokemikaaleja (04.09.2010  Kolmilammin lava, Ryttylä)

Tämä onkin sitten osastoa ”something completely different”. DVD:n päätähden ja hänen vaimonsa yhteisille 40-vuotisjuhlille saatiin soittomiehiksi yhtye menneisyydestä, Keinuva lahna. Lahnan edellisestä esiintymisestä oli vierähtänyt jo viisitoista vuotta, mutta tuo kuivalla maalla vietetty aika ei ollut kangistanut lahnan suomuja liiaksi, sillä mukavastihan se lahna keinui syntymäpäiväjuhlilla, ensin lasten korville modifioidulla setillään ja myöhemmin sitten hieman ronskimmalla aikuisten keikallaan.

Juurikin sitä yhtyeen ohjelmiston lapsilta kiellettyä laitaa edustaa tämä klassikkokappale Homokemikaaleja. Laulun oli määrä tulla aikoinaan Lahnan Haaleita kylpyjä –eepeelle, mutta yhtye sensuroi itse itseään ja päätti jättää kappaleen pois pikkulevyltä sen epäilyttävän tekstisisällön takia. Tähän asti kappale on elänyt lähinnä aikalaisfanien kertomuksissa, mutta nyt laulu saa siis julkaisunsa tällaisessa hyvin riisutussa asussaan. Keinuvan lahnan miesvahvuudesta tältä taltioinnilta puuttuu seitsemän iloista veljestä.

Dvd:n yleisestä linjasta poiketen tämä laulu on taltioitu vasta yömyöhällä, kun keikat on jo ehditty soittaa ja illan solisti on päässyt tavoistaan poiketen jo hieman päihtymäänkin. Tämä versio on kaiken kukkuraksi täysin ex tempore –asenteella taltioitu. Lahna-kitaristi Jussi Ollila kuuli koko projektista vain muutamia hetkiä ennen tätä taltiota ja sitten esiintyvä kaksikko pohti tovin, mikä illan orkesterin kappaleista taittuisi helpoiten duon esitettäväksi, soitti laulua kokeeksi ensimmäiseen kertosäkeeseen saakka ja sen jälkeen kamerasta painettiinkin jo rec-nappulaa. Hienoa, että kaksikko valitsi esitettäväksi kappaleeksi juuri sen rallin, mitä salaa mielessäni toivoinkin ja erityisen hienoa oli saada Ollilan Jussikin mukaan tähän projektiin.

Jokainen sotilas on vihollinen (05.11.2010 Rajapinnalla-konsertti, Musiikkikeskus, Kuopio)

Tässä taitaa olla Lämpiölaulujen onnistunein ääniraita, johtuen varmasti pääasiassa artistilämpiön oivallisesta akustiikasta. Tuossa hotellihuonetta muistuttavassa takatilassa konsertteihinsa valmistautuu myös sellaisia oopperadiivoja, etteivät he ikimaailmassa hyväksyisi vaikkapa ravintolalaiva Barcon bäkkäriä äänenavauksensa näyttämöksi.

Tämän selvitystyöni johdannossa lupasin paljastaa ne kaksi dvd:n laulua, joita ei saatu purkkiin ensimmäisellä otolla. Tämä oli niistä ensimmäinen ja tarve kakkosottoon johtui siitä, että kesken ensimmäisen yrityksen huoneen oveen koputettiin ja paikalle saapui toinen Rajapinnalla-konsertin solisteista, Timo Rautiainen. Kuten Jarkkokin kertoi aiemmin, saavuttuaan paikalle Timo ei edes tajunnut, että meillä oli videokuvaus käynnissä ja niinpä hän lankkasi taustalla muina miehenä kenkiään. Tapahtumien todellisen tolan selvittyä Timo oli kovasti pahoillaan ja pelkäsi pilanneensa äänityksen toiminnallaan. Onneksi näin ei käynyt eikä se olisi todellakaan haitannut, vaikka taustalle olisikin jäänyt hiukan elämän ääniä. Ehkä tämä on jopa liian kliininen soundi, varsinkin kun tätä vertaa moneen muuhun levylle päätyneeseen otokseen.

Pian tämän kappaleen taltioimisen jälkeen kuultiin komea konsertti Atso Almilan johtaman sinfoniaorkesterin säestämänä. Jarkon biisikattaus oli kiinnostava, sillä konserttisalissa kuultiin lähinnä lauluja, joihin oli jo muiden projektien takia tehty partituurit. Kuultiin siis pari palaa Pekka Kuusiston Tuusulanjärven kamarimusiikkifestivaaleille Jarkolta tilaamista  ”Ei-toivotuista lauluista” sekä myöskin Kuusiston tilaamia, aikoinaan Tapiola Sinfonietan kanssa esitettyjä lauluja sekä pitkästä aikaa jokunen YUP-laulukin, niitä samoja mitä Jarkko esitti Heinola Sinfonietan kanssakin aikoinaan. Erityisesti Kauniita sieluja soitteli sieluni kannelta. Toki oli suhteellisen hupaisaa kuulla fiinissä konserttisalissa korkeakulttuurisessa tapahtumassa vaikkapa Hitlerin koiran vinkkelistä kerrottu Blondi taikka Ihmisten puheet –kappaleen ”Ihmiset puhuvat paskaa” –hokemaa täyden sinfoniaorkesterin antaessa taustatukensa tälle sanomalle.

Kurjuuden kuningas (21.11.2010 Saunamökki, Riihimäki)

Suuresti kunnioitettu Hannu ”Tuomari” Nurmio vietti 60-vuotissyntymäpäiviään Tavastialla tämän kyseisen päivän iltana. Itse pidin kunnia-asiana, että sain kutsun tilaisuuteen maestrolta itseltään ja illan artistikaartiin lukeutunut Jarkko oli liikkeellä yhtä lailla kunnioittavin aatoksin.

Tavastialla nähtiin illan päätteeksi lyhykäisellä keikalla Nurmio Paratiisin puutarha –levyllä soittavan yhtyeensä kanssa, mutta sitä ennen juhlakalua kävi kunnioittamassa viitisentoista eri yhtyettä tai artistia. Oli siis ilmiselvää, että Tavastian piskuisesta takahuoneesta ei löytyisi sellaista rauhaisaa soppea, missä Kurjuuden kuninkaan olisi voinut kuvata kaikessa rauhassa, joten päädyimme kompromissiratkaisuun ja taltioimme laulun suosiolla tutussa pihamökissä. Harmi sinällään, että rock-pyhätön legendaarinen backstage ei päässyt tällä kertaa kuviin, mutta eiköhän sitä takahuonetta ole glorifioitu jo ihan tarpeeksi erinäisissä elokuvissa, musiikkivideoissa, levynkansissa ja valokuvissa muutenkin.

Korkeasta ruohikosta (14.01.2011 Nosturi, Helsinki)

Tähän tapaukseen pätee monet samat asiat kuin äskeiseen Tuomari Nurmio –tapaukseenkin. Nosturissakin vietettiin synttäreitä, tällä kerralla päivänsankarina oli legendaarinen virolainen punkyhtye JMKE, joka saavutti kunnioitettavan neljännesvuosisadan iän. Nosturi-iltamissa avausaktina toimi Jarkko ja hän halusi kunnioittaa Jesus Maria Karjatas Eiti uraa ottamalla settiinsä kappaleen Kôrge rohi. Monet muistanevat kappaleesta tehdyn YUP-version Korkeasta ruohikosta.

Näilläkin syntymäjuhlilla varsinainen takahuone kuhisi väkeä siinä määrin, että tämä taltiointi käytiin tekemässä kaikista pyhimmän eli varsinaisen takahuoneen sijaan Nosturin kaikuisilla käytävillä. Ennen Jarkon settiä takatilaa eivät kansoittaneet JMKE-ihmiset tai heidän lähipiirinsä vaan erityisesti filmiryhmä, joka oli paikalla dokumentoimassa illan neljästä yhtyeestä kolmantena soittanutta Kadotetut–yhtyettä. Itse en viitsinyt ruveta häätämään kuvaajia pois takahuoneesta notkumasta eikä varsinkaan usein jopa yliystävälliseksi äityvä Jarkko. No, kaikki ihmiset eivät nähtävästi ymmärrä, että esiintyville taiteilijoille olisi korrektia antaa hetkinen yksityisyyttä ja keskittymisrauhaa ennen lavalle kapuamista.

Wallengrenin kuolinvuode (19.01.2011 Saunamökki, Riihimäki)

Lauluja lämpiöistä –kokonaisuuden päättävä Wallengrenin kuolinvuode on sitten se toinen kappale, jonka taltioimiseen vaadittiin kaksi ottoa. Päätös tämän laulun kuvaamisesta tehtiin aivan viime tingassa ja Jarkko kompastui ensimmäisellä kerralla loppumetreillä niin ikävästi, ettei siinä olisi edes Lasse Virénin loppukirillä saatu juoksua pelastettua. Ja toisin kuin urheiluareenoilla, meillähän oli varaa virheisiin, uusi otto vaan perään ja homma oli sillä selvä.

Dvd:lle piti saada joku lopetuskappale, mieluusti Jarkon omaa, julkaisematonta tuotantoa. Havahduin nimittäin siihen, että levyn loppuun olisi tulossa turhan monen lainalaulun putki, joka tuntui väärältä tavalta lopettaa tämä dvd. Korkeasta ruohikosta ja Kurjuuden kuningas olivat saamassa seurakseen vielä Heinävedellä kuvatun Kauko Röyhkä –lainan Rauno rokkaa sekä ulkosalla kuvatun, Jarkon kääntämän, alun perin Warren Zevonin kirjoittaman Play It All Night Longin (Maalaismaisema). Dvd:n mitta haluttiin kutistaa 45 minuuttiin ja Röyhkä-laina tuntui helpoimmalta pudotettavalta laululta.

Maalaismaiseman poisjäänti harmitti puolestaan kaikkia asianomaisia suuresti. Jarkon versio on mielestäni todella onnistunut ja laulun toivottomaan sanomaan sopi erinomaisesti se, että Jarkko esitti kappaleen ulkona metsänlaidassa, polvia myöten lumeen uponneena, tammikuun puolivälin seutuvilla eli siis samana päivänä kuin tämä Kuolinvuodekin kuvattiin. Tuosta ulkoäänityksestä, todellista field recording –taltioinnista tuli kaikin puolin niin onnistunut, että harmitti kovasti, kun kappaleen käännökselle ei saatu julkaisulupaa Zevonin kuolinpesän asianhoitajilta. Nyt jäitte siis ilman tuota poikkeustaltiointia.

Haluttiin siis päätöslaulu ja Jarkko ryhtyi selaamaan kaikkia mahdollisia biisiraakileita ja syrjään jääneitä demolauluja läpi, kunnes tuumattiin, että voisihan sitä ottaa dvd:lle vielä kolmannenkin ”Ei-toivotun laulun” Blondin sekä Jokainen sotilas on vihollisen kaveriksi. Teksti on pitkä ja polveileva eikä Jarkko ollut soittanut tätä laulua miesmuistiin, joten pikainen treenaus, yksi plörinäksi mennyt otto ja sitten homma saatiinkin purkkiin ja samalla tälle projektille saatiin piste.

Toivottavasti pidätte siitä. Voikaa hyvin!

Tampereella 5.4.2011

Tomi Palsa

(Tämän kirjoituksen oheen on tulossa yksi näytevideo “Lauluja lämpiöistä” -dvd:ltä. Malttakaa hetkinen.)

Suosittele artikkelia (0)

Lähetä:

4 kommenttia »
↑ Takaisin ylös

Jos mulla menisi todella huonosti

28.03.2011, 12:40 - Aiheet: Kirjoituksia

Rakkaus -levyä tehdessäni luulin tekeväni “vain” levyllisen rakkauslauluja omista näkökulmistani käsin. Asiat kuitenkin johtivat toisiinsa niin että toivon käsitteleminen muuttui ohittamattomaksi. Toivon jälkeen tiesin, että Usko on vielä tehtävä; sille löytyi kokonainen tukku syitä ja syyt sysivät ideoita liikkeelle.

Lauluntekijä tahtoo tehdä lauluja, eikä ainoastaan tahdo, vaan hän on kiinnittynyt siihen tapaan elää. Ilman lauluntekoa hän kokee itsensä vajaaksi, jokin merkitysarvo puuttuu. Siksi useimmat eivät lopeta: vaikka heillä voisi olla materiaalisen turvan suoma mahdollisuus lopettaa sävellystyönsä, he eivät käytä sitä. Pitkälti yli seitsemänkymmenen vanha Merle Haggard vastasi tuoreeltaan toimittajan eläkkeellejäämiskysymykseen: “eläke tarkoittaa kuolemaa.”

Paul Simon on nyt 69 -vuotias. Uusi albumi ilmestyy pian. On kerta kaikkiaan pakko lainata tähän hänen uunituore mietelmänsä: “I don´t really have a whole lot choice about what it is I do, because my mind keeps doing this. That´s what I am, and if the work is valued in any way, that´s great. If it isn´t, then someone else will make that donation. — This is who I am. This is what I do. I make up songs and I try to make them as interesting as possible. Stand back and just let me get on with it.”

En taida sanoa asiaa tuon paremmin, mutta se on myös tällaisen miltei puolet nuoremman noviisin allekirjoitettavissa.

Uskon päätöslaulu on uusioversio Rakkauden avauslaulusta “Jos mulla menisi todella huonosti.” Jo kertosäesummaus “etsin täältä maasta palastani taivaasta, jotain mihin uskoa ja mihin tukeutua” tuntui jälkeenpäin katsoen johdatukselta: olin viitannut trilogian ensiminuuteilla trilogian päätösmahdollisuuteen, käsittämättä sitä. Se on omituista mutta innostavaa.

Lauluilla on erityisiä merkityksiä tekijöilleen: silloin kun menee hyvin, silloin kun ei mene oikein mitenkään ja etenkin silloin jos menee todella huonosti. Pelkillä lauluilla ei onni urkene, mutta helpotusta ne kyllä tuovat. Eivätkä ainoastaan tekijöille, parhaimmillaan ne tekevät saman vastaanottajille.

( “Jos mulla menisi todella huonosti” on Uskon päätöskappale, numero kaksitoista. )

Suosittele artikkelia (0)

Lähetä:

Ei kommentteja »
↑ Takaisin ylös

Huolen hukkaaja

27.03.2011, 18:36 - Aiheet: Kirjoituksia

Mitä aikuinen mies tai nainen voi hukata?

Vaivattomasti hukattaviin tavaroihin kuuluvat ainakin käsineet, savukkeensytyttimet, plektrat, päähineet ja kaulahuivit. Kenkiä tai housuja varttuneemmat hukkaavat harvemmin, mikä johtunee niin Suomen kylmänlaisista oloista kuin myös siveellisyysvaatimuksista.

(Alkoholi saa kyllä hukkaamaan käsipuhelimia, lompakoita ja oleellisimpiakin vaatekappaleita, mutta kyllikseen nauttinut onnistuu menettämään myös siveellisyytensä ja järkikultansa, eikä näitä hukkaamisia siksi oteta huomioon.)

Mikä erottaa täysikasvuisen ihmisen täysikasvuisesta eläimestä?

Ainakin huomisen huolen ymmärtäminen. Luigi Pirandello on kirjoittanut: ”eläin ei mieti sitä.”*

Eläin elää nyt, se toteuttaa muinaista ”tartu hetkeen” –neuvoa edes käsittämättä jonkun antiikin roomalaisen joskus kehottaneen niin. Huomisen päivän ajatus on sille käsittämätön ja merkitystä vailla.

Useimmille meistä sunnuntai merkitsee viimeistä rajalinjaa ennen maanantain paluumarssia työelämään. Maanantaita seuraa tiistai ja numero seitsemää kahdeksan, ellemme sitten ala elää kuin Daniil Harmsin novellihenkilöt, joille edes numerojärjestys ei ole selvä saati pysyvä asia.

Meille on.

Me käsitämme huomisen ja ylihuomisen mitä todennäköisimmin koittavan, eikä siitä meinaa päästä yli: molemmat ovat täynnä mahdollisuuksia pieniin, keskikokoisiin tai suuriin huoliin, mieliharmeihin tai pelkoihin.

Sama tuleva antaa mahdollisuuden myös iloon, oivallukseen ja oppimiseen, joskin se tuntuu olevan helpompi unohtaa ja siivota syrjään.

Ellei sitten onnistu hukkaamaan huoltaan?

”Mitä sellainen puhe nyt ois

ettei huoliaan hukata vois!

Jollei viinisi lohtua suo,

jokin toinen tie vie lohdun luo…”

( ”Huolen hukkaaja” on Uskon kappale numero yksitoista. )

( * = Luigi Pirandello: ”Sitruunoita sisiliasta”)

Suosittele artikkelia (2)

Lähetä:

Ei kommentteja »
↑ Takaisin ylös

Niin yksin?

27.03.2011, 13:27 - Aiheet: Kirjoituksia

Kuulin taannoin jutun, jossa keski-ikäinen naisihminen kummasteli ystävättärensä tapaa samoilla metsässä. ”Minä en kyllä uskaltaisi mennä metsään yksin. Siellähän voi tulla mieleen ihan mitä vain!”, hän sanoi.

Yksinäisyys on kahtalainen laji, melkein yhtä monisyinen kuin vanheneminen. Kirjoitin kolme vuotta sitten runonpätkän soolokeikkailusta. Syy siihen syntyi, kun monet tuttavani ihmettelivät, eikö sellainen ole hirvittävän yksinäistä. Harva edes tuntui odottavan vastaustani, kysymys sisälsi vastauksen: se on yksinäistä, ja siksi hirvittävää, vastenmielistä. Ikään kuin joukon osana oleminen onnellistaisi ihmisen takuuvarmasti. Aikuisuuteen asti ehtineet tietävät, ettei sellainen pidä paikkaansa. Jotkut lapsetkin tietävät sen.

Maan kiertäminen yksin ei ole parempaa tai huonompaa kuin saman työn tekeminen yhtyeen jäsenenä, se on vain erilaista.

Kyse on samanlainen kuin ”paskaduunin” käsite. En koe, että mikään elämäni aikana kohdalle osunut työ olisi ollut paskaduunia, mutta joka ikisessä työssä on kyllä ollut paskamaisia jaksoja; hetkiä, joina työ maistuu paskalta.

Laumansa hylkäämä taipuu onnettomuuteen, hänelle yksin jääminen on vaikea pala. Totutusta luopuminen, omanarvontunnon kolaukset ja elämän laintaulujen epäselvyys aikaansaavat sotkun, jonka setviminen saattaa nakertaa ihmistä sisältä käsin.

Itse yksinäisyytensä valinnut ei välttämättä kärsi tilanteestaan  – etenkin jos sille määrittyy jokin ajanjakso, jonka jälkeen voi taas palata muiden kaltaistensa pariin. Yksinäisyys voi olla hänelle sitä paljonpuhuttua laatuaikaa, elämän luksusta.

”Niin yksin?” alkaa yhdestä yksinäisyyttä peräänkuuluttavasta prosessista, laulunteosta. Yritin saada sävelkielen soimaan niin että tekemisen polveilevuus, onnistumisten ja epäonnistumisten ristiriitaisuus soisi siinä niin kuin koen sen tekevän itse elämässäkin. Siinä onkin haastetta yhdelle miehelle. Ja juuri siitä on kyse.

”Säveltäjä tahtoi säveltää ja laittaa lauseet niin,

että lopputulos soisi kunniaa myös taivaisiin…”

( ”Niin yksin?” on Uskon kappale numero kymmenen. )

Suosittele artikkelia (1)

Lähetä:

Ei kommentteja »
↑ Takaisin ylös

Tyhjän päällä

25.03.2011, 19:58 - Aiheet: Kirjoituksia

Omar Khaijam on kirjoittanut (ja Jaakko Hämeen-Anttila suomentanut):

Kun elämä on mennyt, ei sillä väliä,

oliko se karvas vai makea.

Juo viiniä: meidän jälkeemme

kuu kasvaa ja vähenee, vähenee ja kasvaa.

( ”Ruukku rubiiniviiniä, Otava 2008. )

Laaditaan ennustuksia seuraavista kvartaaleista. Tehdään suunnitelmat siitä mitä sitten seuraa. Tehdään uudenvuodenlupauksia. Odotetaan play-off-kauden alkua. Mahdollisia ja ilahduttavia visioita joka ikinen, joskin tyhjää täynnä, jollei onni ole myötä ja tuuli suotuisa.

Taivaat ja helvetit – mistä uskonmallista nyt puhutaankaan – toimivat malliesimerkkeinä jonkin kaukaisimman mahdollisen odotuksesta. Taivaassa kaikki tulee olemaan hyvin, siellä kunnostautuneet palkitaan. Jos niin todella on, riemuitsen jokaisen sinne pääsevän puolesta.

Tuonpuoleisien lupauksiin usko täsmentyy parhaiten: jos uskoo pääsevänsä perille, päässee kyllä, sillä silloin toiminee elämässään niin että sisäänpääsy helpottuu tai muuttuu todennäköiseksi.

Sikäli uskonnollinen elämänvalinta on suuri plusmerkki kantajalleen: pyrkimys harmoniseen elämään ja hyvän tekemiseen rikastavat sielua ja jumaluuden koskiessa kaikkea Hänen luomaansa ei yksilö voi muuta kuin kunnioittaa kanssaeläjiään ja maailmaa, jossa saa elää. Jos tämän elämän jälkeen ei seuraakaan mitään odotettua Taivaan palkkiota, on ainakin tehnyt maanpäällisen parhaansa ja välttyy vielä harmilta, jossa joku syntisempi pääsisi huutelemaan: ”pieleen meni, olit väärässä!”

Siksi ne, joita ”Jumala on kutsunut nimeltä” ovat ehkä lähimpänä harmonisinta mahdollista tilaa, koska saatuaan sydämiinsä varmuuden tulevastakin hyvästä heille voi langeta tietty tasapaino jo nyt.

Yksi oleellinen näkökulma jää silti vaivaamaan. Tuorein esimerkki sellaisesta tapahtui seuraavalla tavalla:

Eräällä junamatkallani vieruspenkin mies kysyi, saisiko hän saarnata evankeliumia. Annoin luvan. Seurasi puhetta, jonka johtotähtenä loisti karmaisevan kohtalon mahdollisuus; paikka Helvetin tulipätsissä.

Saarnaaja teroitti usein eri tavoin sitä, kuinka minunkin olisi tehtävä parannus ja seurattava Ison Kirjan kirjaimia, jotta välttyisin paholaisen kurimukselta. Puhetta piisasi ja miltei koko hoito oli pelon sävyttämää: mitä saattaisi seurata sitten kun tämä elämäksi kutsuttu olisi ohi.

Yritin kääntää keskusteluamme silloisiin hetkiin ja ylipäätäänkin tähän maailmaan, josta olemme tietoisia: miksemme pyrkisi hyvään täällä, ja miettisi raivokkaimmin sitä, kuinka toimia oikeellisesti nyt? Miksi tuijottaa mahdolliseen Helvettiin, jonka tuomioita kai jakelee Jumala eikä kukaan muu? Miksi surisimme tuomiota nyt, kun Hänen tahdostaan ei kukaan meistä voi tietää edes vähintä?

Ymmärsin saarnaajani perusteet ja tuoreena käännynnäisenä hän oli varmaankin täynnä Sanan paloa. Silti – ja ehkä juuri siksi – jäimme etäälle toisistamme. Jotain hyvääkin sentään seurasi. Aiemmin muotoilemani ajatukset täsmentyivät: se, mitä teemme täällä on se pitävin totuus, jossa saatan roikkua kiinni. Hän luotaa ajatuksiaan tulevaan, minä enemmälti nykyiseen. Siinä kaikki.

”Miksi mä pelkäisin Helvetin tulta tai isoa pahaa sutta

kun täällä voin tehdä hyvää ja kiittää kauniiden kauneutta!”

( ”Tyhjän päällä” on Uskon kappaleista yhdeksäs. )

Suosittele artikkelia (2)

Lähetä:

12 kommenttia »
↑ Takaisin ylös
Vanhemmat artikkelit →
  • Viimeksi kommentoitu

    • jarkko: Sointulaput
    • Caaaarlos: Sointulaput
    • kouvo lasta: Kevään keikat etelässä ja Hämeessä
    • jarkko: Halla-ahot
    • Nojokonkelo: Halla-ahot
    • menninkäinen: Kevään keikat etelässä ja Hämeessä
    • Susanna: Värssyjä siellä ja täällä (eli soolokeikkoja tammi- ja helmikuukausina 2013)
    • jarkko: Kevään keikat etelässä ja Hämeessä
    • jarkko: Kevään keikat etelässä ja Hämeessä
    • jarkko: Kevään keikat etelässä ja Hämeessä
  • Kaikki kirjoitukset

    • ▼2013 (6)
      • ▶huhtikuu (3)
      • ▶maaliskuu (1)
      • ▶helmikuu (1)
      • ▶tammikuu (1)
    • ▶2012 (4)
      • ▶lokakuu (1)
      • ▶kesäkuu (1)
      • ▶huhtikuu (1)
      • ▶tammikuu (1)
    • ▶2011 (44)
      • ▶marraskuu (1)
      • ▶lokakuu (1)
      • ▶kesäkuu (2)
      • ▶toukokuu (2)
      • ▶huhtikuu (14)
      • ▶maaliskuu (16)
      • ▶helmikuu (4)
      • ▶tammikuu (4)
    • ▶2010 (18)
      • ▶joulukuu (2)
      • ▶marraskuu (4)
      • ▶elokuu (3)
      • ▶toukokuu (1)
      • ▶maaliskuu (3)
      • ▶tammikuu (5)
    • ▶2009 (12)
      • ▶joulukuu (3)
      • ▶marraskuu (6)
      • ▶lokakuu (3)
  • Suositelluimmat kirjoitukset

    • Pohjanmaa opettaa (15)
    • Eläimellistä vappua itse kullekin säädylle (13)
    • USKO, itse levy (9)
    • "Antituho-ohjelma" Suojele minua! (9)
    • Näköradiota aamun virkuille ja muita ihmeitä (8)
    • Tyhjän päällä, hyvät ihmiset... Tyhjän päällä. (7)
    • Kiitoksia. (7)
    • Muutama sana Pirjo Bergströmistä (7)
    • Lisää sointulappuja, niitä tuoreempiakin. (7)
    • "Helsinki, Kuopio, Jyväskylä, Oulu"... (6)
  • Aiheet

    • Arvostelut (2)
    • Ei kategoriaa (7)
    • Keikkaraportit (7)
    • Kirjoituksia (23)
    • Kuvataide (7)
    • Uutiset (48)
KEIKKAMYYNTI
Hannu Korhonen / Dex Viihde
044 064 7908
hannu.korhonen(ät)dexviihde.fi
PROMOOTIO
Liina Rislakki
+358 207 421 584
liina.rislakki(ät)sonymusic.com
LEVY-YHTIO
Sakara Records
0400 252 756
info(ät)sakararecords.com
Copyright © Jarkko Martikainen