Aihearkisto: Kirjoituksia

Jatkamme matkaamme, sillä…

…”Hyvin meni!” toteavat kitaristi Salminen ja miksaaja Viinamäki edellisviikon Kouvola -Salo -osuudesta.

Tällä viikolla ”Jouluksi kotiin” -kiertue pysähtyy Helsinkiin ja Kuopioon. Soittoajat ovat verrattain aikaisia ja liput kohtuullisen hintaisia. (Lukuina: 22.00 ja 12 e / henk.) Siispä tervetuloa, täysi-ikäiset musiikkimme ystävät!

31. 10. pe LeBonk, Helsinki

1. 11. la Henry´s pub, Kuopio

Kittilään ja takaisin

Ylen SuomiLove -sarjan ennakkopätkä on nyt nähtävillä: http://www.iltalehti.fi/viihde/2014100918732035_vi.shtml

Kun kuulin kuvattavan kaksikon tarinan, tartuin tarjoukseen saman tien. Matka Kittilään ja takaisin yhtä laulua laulamaan oli pitkänpuoleinen, mutten ole sitä katunut.

Jälkisanat Radio-ohjelmalle

Maanantaina 24. 3. 2014, kello 10.30

Kuluvan kuukauden aiemmat maanantaiaamut menivät aivan toisella tavalla kuin tämä. Samoin viisi aiempaa maanantaita. Niinä aloin heti herättyäni  lehteillä radio-ohjelman käsikirjoitusta ja tehdä siihen poistoja tai lisämerkintöjä, useimmiten molempia. Maanantaiaamuisin luulin näkeväni edellisviikkoa paremmin, kuinka oleellisimmat kysymykseni kirkastuisivat esiin vähäpätöisempien joukosta. Alleviivailin niitä, merkitsin esiin ydinsanoja. Radiolähetyksessähän kysymyksen lausemuoto ei ole kovin tärkeä, etenkään jos se ei toimi luettuna. Se, tuleeko hyvä kysymys kysytyksi, sen sijaan on. Tuollaisia perusasioita oppii vain tekemällä niitä, ja etenkin tekemällä niitä virheellisesti. Virhe jää mieleen ja auttaa taas seuraavaa käsikirjoitusta tehdessä. Samaan aikaan virheitä pyrkii välttelemään. Miksi niin on, juuri sitä yksi ohjelma ainakin välillisesti käsitteli. Kyseessä on halu onnistua niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Kaikki tehdään tuon päämäärän eteen.

Lähdin aina hyvissä ajoin Pasilaa päin. Varasin aikaa matkanteon vastoinkäymisille: ainahan voi sattua jotain jarruttavaa. Onneksi vältyin suuremmilta kolhuilta. Pienempiä kolauksia olikin sitten säännöllisemmin. Ne liittyivät itse ohjelman tekoon.

Hyvin viheliäistä on, kun oleellinen haastateltava ei sitten pääsekään paikalle. Kun sellaisen saa kuullakseen vaikkapa viittä tuntia ennen lähetyksen alkua, vitsit kaikkoavat mielestä. Miltei kaikki käsikirjoituksen oleelliset asiat lepäsivät hänen varassaan, mutta häntä emme tule kuulemaan, hänen on oltava toisaalla. Tuottaja lohduttelee minua sanoen että käsikirjoitushan on oikein hyvä. Ehkä, mutta sitä voi silti käyttää paskapaperina, koska lähetys on se, mitä kuulijat ruotivat, ei käsikirjoitus.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan, mutta radion tapauksessa opin, että prosentuaalinen osuus voi olla paljon pienempikin. Kaikki riippuu siitä, täyttyvätkö nämä viisi hyvettä: onnistuivatko aihe, vieraat, käsikirjoitus ja lähetyksen tekninen puoli. Viides ja viimeinen onnistuminen on kiinni tuurista. Joskus se tuntui sattuneen mukaan, toisinaan se meni johonkin aivan toiseen studioon, ehkä toiseen kaupunginosaankin. Tuuria ei voi käskeä luo niin kuin kuuliaiseksi koulittua koiraa.

Sain ohjelmista yllättävän paljon palautetta. Kritiikkiä esitettiin lähinnä puheeni liian hoppuilevasta menosta, puheeni hitaasta ja mutisevasta perusluonteesta sekä äänentarkkailun vaihtelevasta tasosta. Tuottajani pystyivät auttamaan aiheiden tarkennuksissa, vieraiden etsinnässä ja  käsikirjoituksien kanssa, mutta äänitarkkailijaksi he eivät muuttuneet. Suoran lähetyksen ”lajiin” kuuluu se, että ohjelmaisäntä on vastuussa teknisestäkin puolesta. Ulosannin vaihtelevuus kuulemma tasoittui viimeisissä lähetyksissä. Tässä tapauksessa tahdon uskoa muita todistajia, koska tekijänä olin ajoittain kuuro moiselle.

Parasta oli, että kiitoksen sanoja tuli paljon enemmän kuin miinuslaahuksia. Välillä mietin, ovatkohan superlatiivien viljelijät liikkeellä aivan puhtain paperein? Kun rohkaisevan palautteen saapuminen vain jatkui ja ohjelmaan alkoi ilmoittautua vieraita, jotka olivat pitäneet kuulemastaan ja olisivat tahtoneet tulla mukaan, aloin uskoa palautteiden vilpittömyyteen.

Syy lähteä mukaan tällaiseen kokeeseen piilee varhaisnuoruudessani. Kuuntelin Rockradiota ala-asteikäisenä aina, jokaisen lähetyksen, tarkasti alkuhetkistä loppusoittoon saakka. Rockradion tekijöiden merkitys elämälleni on hyvin suuri. Radiokuunnelmat ovat olleet tärkeitä nekin. Ja poikkeusihmiset, jotka ovat saaneet tehdä itsensä ja formaattinsa uudelleen, tai ainakin ovat saaneet tehdä sitä kyllin kauan. Kuten Ruben Stiller aikoinaan. Ja kun Yle Puheessa tosiaan vain puhutaan, vetosi huumorintajuuni ajatus musiikkiaiheisesta ohjelmasta, jossa ei kuultaisi musiikkia. Ymmärrän heitäkin, joiden mielestä ajatus on älytön, mutta en tietenkään voi piitata heistä.

Kunnioitan hyvien radio-ohjelmien tekijöitä taas hieman enemmän. Mieltä ruokkivan ja toimivan ohjelman tekeminen on haasteellista. Kaikkein haastavinta on selvitä tilanteista, jossa mikään ei mene niin kuin piti, ja silti sekunnit, minuutit ja tunnit tulee saada täyteen, mieluusti sellaisella materiaalilla, jolla voidaan kuulla olevan arvoa vielä huomenna. Kiitän ohjelman tuottajia, vieraitani, Ylen vakituisia, apuaan tarjonneita työntekijöitä ja etenkin kuulijoita. Hauskaa, että olitte siellä.

Mahdollisimman hyvää maanantaita kaikille teille.

Viisi koirien taivasta

Julkaisuluvat on saatu kaikilta kynäniekoilta, joten ohessa viisi koirien taivasta.

(Paria juttua on raati hieman editoinut, pyrkien keskittymään kirjoitusten olennaisimmiksi kokemiinsa osiin. Viimeisin ja mittavin novelli ei taipunut samaan asuun muiden kanssa, joten se on avattavissa erillistiedostona.)

___________

Eräs ystäväni totesi kerran: ”koirille koko maailma on yksi suuri aarre”. Tämä yksinkertainen lausahdus on jäänyt elämään mieleeni ja piristää yhä. Erityisesti pohdiskelen ajatusta tällaisina aikoina, jolloin ulkona on ikuinen marraskuu ja sen vaikutukset näkyvät jokaisen vastaantulijan kasvoilta. Koirille koko maailma on yksi suuri aarre.

Amanda Stavén

_______

Jos koira ei usko kuolemanjälkeiseen elämään, mitä vahvasti epäilen, sen taivas voi sijaita vain tässä ja nyt. Olosuhteissa, joissa sen on hyvä ja turvallinen olla. Kadulla tai tarhalla elävälle koiralle taivaaksi voi siis riittää ihan tavallinen, rakastava oma koti. Jotkut ihmiset, kutsuttakoot heitä nyt asiayhteydessä enkeleiksi, tekevät valtavasti töitä auttaakseen näitä piskuisia otuksia löytämään itselleen taivaita. Itselleni tutuin enkelilauma on Rescueyhdistys Kulkurit, joka auttaa toiminnallaan mm. romanialaisia koiria. Nettiosoitteesta http://kulkurit.fi/koirat/kodin-saaneet-koirat/ löytyy satoja tarinoita siitä, miten näitä tavallisia, turvallisia koteja – eräänlaisia taivaita – sitten löydetään. Kannattaa lukea ainakin muutama. Vaikka kaikkia kulkukoiria ei voida auttaa tai pelastaa, ei oikein voi olla vakuuttumatta siitä, että yksikin onnelliseen suuntaan muuttunut koiranelämä on parempi kuin ei mitään.

Outi Lehrbäck

________________

Koirien taivas on paikka, jossa kenenkään rakkauden määrää ei tarvitse epäillä. Se on paikka, jossa rakkaus, silloin kun sitä on, paistaa läpi jokaisesta eleestä, mitään piilottamatta. Koirien taivas on paikka, jossa yhden vilpittömän rakastavan ei tarvitse pohtia toisen hymyn totuutta.

Tiina Roine

_________

Minä näen koirien taivaan sellaisena jonka ihminenkin voi saavuttaa, jo tässä kuluvassa elämässä. Täytyy vain tajuta luopua kaikesta turhasta roinasta pään sisällä eikä murehtia elämää liian montaa ateriaa eteenpäin. Vastuullisesti ja uskollisesti ja kiitollisesti, toki! Täydellistä ja yksinkertaista koira-mindfulnessia.

Sami Koskimäki

____________

Koirientaivas Solina Virta

Solina Riekkola

Parit tavallista pidemmät verkkolehtijutut

Suen ja Rumban tuoreehkot haastattelut on lisätty lehtien verkkoversioihin. Suessa jutun juuri on muun muassa lauluntekijäksi tulemisessa, Rumbassa taas parin vuosikymmenen aikaansaamissa muutoksissa.

Sue:

http://www.sue.fi/2014/02/jarkko-martikainen/

Rumba:

http://www.rumba.fi/haastattelut/43-vuotias-jarkko-martikainen-ajattelee-maailman-menosta-hyvin-eri-tavalla-kuin-23-vuotiaana/